Kuva: AOP

Demi Lovato joutui palkintogaalassa hauskan pilan kohteeksi - päälle ruiskutettiin vihreää limaa!

13.03.2017 14:15 - Senja Rapila

Kaunotar oli illan päätteksi aivan vihreän limatahnan peitossa.

Lastenkanava Nickelodeon on järjestänyt jälleen vuosittaisen Kid's Choice Awards -palkintogaalansa. Gaala pidettiin viime viikonloppuna ja tilaisuuteen osallistui myös näyttelijä-laulaja Demi Lovato. Lovato nousi Kid's Choice Awards -palkintogaalassa lavalle kertomaan uudesta elokuvastaan Smurfs: The Lost Village.

Lovaton noustessa lavalle hänet yllätettiin vihreällä limakerroksella, joka peitti kaunottaren miltei päästä varpaisiin. "Limaaminen" on Nickelodeonin perinne Kid's Choice Awards -palkintogaalassa.

Vaikka Lovato olikin varmasti tietoinen palkintogaalan perinteestä, kuvista ilmenee, että laulajatar ei ollut varautunut yllätykseen ja vaikuttaakin siltä, ettei ole ihan tyytyväinen limakerrokseen. 

Voit katsoa kuvat tapahtuneesta alapuolelta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Kyseessä ei siis ole ensimmäinen kerta, kun Nickelodeon tekee tällaista palkintogaalassaan. Kyseessä on vuosittainen perinne ja muun muassa Justin Bieber ja Katy Perry ovat päässeet kokemaan saman yllätyksen.

Lähde: Huffington Post

Lue myös: Onko Demi Lovato koskaan näyttänyt paremmalta? Katso

Lue myös: Sylvester Stallone sai nyrkkiä kasvoihin 24-vuotiaalta laulajalta - katso video

Lue myös: Laulaja Demi Lovato esiintyi takapuoli paljaana - katso kuvat seksikkäästä asusta

Lue myös: Demi Lovato vahvisti suhteensa komeaan vapaaottelijaan - julkaisi suloisen kuvan

Kilpailut

Uusimmat