Kuva: Fotolia

"Oinas ei osaa pysähtyä, kalat on lapsellinen" Horoskooppisi paljastaa suurimman heikkoutesi

16.05.2017 10:00 - Anna Hopi

Jokaisella eläinradan merkillä on oma heikko kohtansa.

Jokaisella ihmisellä on perusluonteensa omine lahjoineen ja heikkouksineen. Usein Akilleenkantapään voi kääntää vuosien varrella myös voimavaraksi. Tärkeintä on hyväksyä oman luonteen heikkoudet ja olla tietoinen tilanteista, joissa antaa helposti pienemmälle minälleen vallan. Kuitenkin elämässä kannattaa keskittyä vahvistamaan vahvuuksia. Heikkouksia ei tarvitse märehtiä - niiden tiedostaminen riittää.

Katso alta jokaisen horoskooppimerkin luonteenomainen heikkous, joka voi joskus sabotoida hänen elämäänsä.

(kuva: Fotolia)

Oinas (21. maaliskuuta - 19. huhtikuuta)

Olet aina menossa eteenpäin, mutta et koskaan pysähdy nauttimaan nyt-hetkestä. "Tylsät rutiinit" voivat olla hauskoja hetkiä, jos vain pysähdyt hetkeksi arvostamaan niitä. Ole läsnä - silloin voit myös tuntea onnea sen sijaan, että metsästäisit sitä koko ajan.

Härkä (20. huhtikuuta - 20. toukokuuta)

Olet hyvin päättäväinen ja selkeä suunnastasi. Saatat jopa sulkea itseltäsi pois mahdollisuuksia, koska ne eivät sovi aikaisemmin tehtyihin suunnitelmiisi. Kun teet samoja asioita uudestaan ja uudestaan, jämähdät paikoillesi. Sitä kutsutaan myös pään hakkamiseksi seinään. Miten kasvat ihmisenä, jos olet joustamaton ja muuttumaton?

Kaksonen (21. toukokuuta - 20. kesäkuuta)

Sinä luot isoja ideoita suuriin projekteihin ja pääset pitkälle... kunnes kyllästyt ja jätät asiat kesken. Et useinkaan saata asioita loppuun asti. Lisäksi poimit itsellesi usein multitaskaajana liikaa tekemistä, ja tekemättömät asiat painavat sinua. Sen sijaan, että hamuat isoja kunnianhimoisia tehtäviä, tee yksi pieni asia kerrallaan.

(kuva: Fotolia)

Rapu (21. kesäkuuta - 22. heinäkuuta)

Jäät liikaa märehtimään mennyttä, ja mietit loputtomiin mitä olisit voinut tehdä toisin varsinkin ihmissuhdeasioissa. Asiat ovat hyvin nyt - jos vain voisit nähdä sen. On tärkeää oppia virheistään, mutta niitä ei tarvitse analysoida loputtomiin. Kun pääset yli ikävistä asioista, asiat rullaavat paremmin eteenpäin elämässäsi, etkä jumitu epäkohtiin.

Leijona (23. heinäkuuta - 22. elokuuta)

Olet halunnut samoja asioita lapsuudesta lähtien, etkä ole paljon tavoitteitasi muuttanut vuosien varrella. Et ole enää sama ihminen kuin silloin - ehkä nyt olisi aika päivittää tavoitteitaan. Mieti, kuka olet nyt. Sinun täytyy olla rehellinen itsellesi omista lahjoista, heikkouksista ja kyvyistä. Mieti todella mitä asioita kohti sinun kannattaa pyrkiä - olet onnellinen saavuttaessasi ne.

Neitsyt (23. elokuuta - 22. syyskuuta)

Pilaat elämäsi, koska annat myrkyllisten ihmisten olla elämässäsi. Et henno katkaista välejä, vaikka lapsuudenystävästäsi olisikin kasvanut vuosien varrella pesunkestävä ilkeilijä. Kaikkien ihmissuhteiden ei ole määrä kestää loppuelämää. Joskus annat sellaisten ihmisten olla lähelläsi, jotka haluavat eniten painaa sinua alas. Kun päästät irti tällaisista ihmisistä, elämäsi laatu ja energiatasosi kohenee.

(kuva: Fotolia)

Vaaka (23. syyskuuta - 22. lokakuuta)

Kyseenalaistat liikaa päätöksiäsi. Oliko hyvä tilata hampurilaisateria ravintolassa, kun kumppanin spagettiannos näyttää houkuttelevammalta? Oliko hyvä idea lähettää uuteen firmaan CV ja hakemus - mitä jos et saakaan paikkaa? Joskus pitää vain tehdä päätös ja pysyä siinä.

Skorpioni (23. lokakuuta - 21. marraskuuta)

Pilaat elämäsi pitämällä kiinni kaunoista ja kostonhimoisista tunteista. Tällainen epäluottamus toisia kohtaan sabotoi eniten sinua itseäsi - muut eivät aina yritä satuttaa sinua. Sinulla on paljon energiaa, kun vain fokusoit sen johonkin rakentavaan, saat paljon hyvää aikaan. Kun suuntaat energiasi negatiiviseen, se on kuin tuli joka polttaa kaiken tieltään. Oppiläksysi on antaa anteeksi ja unohtaa - silloin menet itse pois tieltäsi.

Jousimies (22. marraskuuta - 21. joulukuuta)

Haluat sen, mitä haluat ja haluat sen heti. Jos et pääse tavoitteeseesi samantien, saatat jättää homman kesken. Sinulla ei ole paljon kärsivällisyyttä, ja joskus iso kuva unohtuu. Anna aikaa asioille, jotka todella haluat. Joskus ihmeiden tekoon menee aikaa.

(kuva: Fotolia)

Kauris (22. joulukuuta - 19. tammikuuta)

Laitat usein työn ennen ihmissuhteitasi, mikä tuottaa ongelmia läheisten kanssa. On hienoa, kun olet menestynyt, mutta mitä jos sinulla ei ole ketään, kenen kanssa jakaa onnenpotkusi? Jos keskityt liikaa töihin, menetät elämän tärkeitä hetkiä. Laita ihmiset tärkeysjärjestyksesi kärkipäähän, niin elämäsi pysyy balanssissa.

Vesimies (20. tammikuuta - 18. helmikuuta)

Haluat pitää liiaksi kiinni itsenäisyydestäsi. Uskot, että sinun ei tarvitse tehdä tiliä itsestäsi kellekään paitsi itsellesi. Tämä tekee sinusta yksinäisen - ja tosiasiassa kuitenkin rakastat ihmisiä ja haluat olla heidän lähellään. Et ole heikko, vaikka antaisit itsesi olla lähellä muita. Ihmissuhteet voivat myös vahvistaa sinua.

Kalat (19. helmikuuta - 20. maaliskuuta)

Teet huonoja päätöksiä elämäsi suhteen. Luotat vääriin ihmisiin, etkä mieti kunnolla ennen päätösten tekemistä - saatat olla todella vastuuton. Sinun pitää vähän kasvaa ihmisenä. Et voi elää elämääsi lapsen innolla ja pelkästään tunteeseen luottaen. Elämässä pitää olla myös vähän järkeä mukana. Et myöskään voi elää prinsessana omassa norsunluutornissa, vaan sinun tulee kohdata elämän epämukavatkin puolet kuin aikuinen ihminen. Ryhdistäydy.

(kuva: Fotolia)

Lähde: Your Tango.

Lue myös: Riitaisimmat pariskunnat paljastettiin - horoskooppisi voi määrittää kenen kanssa suhde ei toimi

Kilpailut

Uusimmat