Kuva: youTube

Muistatko suosikkisarja Freaks and Geeksin? Mielenkiintoiset faktat ohjelmasta koottiin yhteen

23.11.2017 16:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Sarja oli suosittu myös Suomessa.

Freaks and Geeks -sarja on ajankuvaus 1980-luvun kouluajoista. Siinä seurataan nuorten elämää ja ongelmia lähietäisyydeltä.

Sarjaa tehtiin ainoastaan yhden tuotantokauden verran, mutta silti siitä ehti tulla eräänlainen suosikki. Suomessa sarjaa näytettiin Nelosella sekä MTV:llä.

Monista sarjan näyttelijöistä on sittemmin tullut todella suosittuja tähtiä, mutta näiden faktojen lisäksi saattaa olla, että alla olevassa listauksessa on fanillekin jotain uutta ja yllättävää.

1. Ainoa näyttelijä, joka oli sarjassa oikeasti saman ikäinen, kuin roolihahmonsa, oli John Francis Daley, joka oli sarjan kuvausten aikana 14-vuotias.

2. Linda Cardenelli, joka näytteli 16-vuotiasta, oli oikeasti 24-vuotias.

3. Sarjassa James Francolla ja Busy Philippsillä oli suhde. Oikeasti he vihasivat toisiaan.

4. Linda Cardellinilla on edelleen tallessa sama vihreä takki, jota hän piti sarjan kuvauksissa.

5. Shia LeBeouf kävi myös sarjan koekuvauksissa.

6. Sarjan pilottijakso kuvattiin oikeassa koulussa, jossa on kuvattu myös aikoinaan Clueless-elokuva.

7. Loput sarjasta kuvattiin sen sijaan studiolla, joka rakennettiin näyttämään täysin samalta kuin oikea koulu.

8. James Franco ja Seth Rogen olivat kovalla dieetillä sarjan kuvausten aikaan, sillä Rogen halusi pudottaa painoa.

9. Sarjan kulisseissa alkanut suhde Linda Cardellinin ja Jason Segelin suhde jatkuin myös oikeassa elämässä päättyen viiden vuoden jälkeen.

10. Sarja sijoittui Michiganiin, mutta se kuvattiin Kaliforniassa. Siksi ulkokuvia otettiin mahdollisimman vähän.

11. Sarjan tapahtumat perustuvat kirjoittajien mukaan oikeisiin tapahtumiin.

12. Sarjan luoja Paul Feig haaveilee edelleen sarjan muuttamisesta musikaaliksi.

Lue myös: Uusi Netflix-sarja kylvää kauhua - ihmiset nukkuvat katsomisen jälkeen valot päällä

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat