Kuva: Getty Images

David Beckham ei ole ainoa tähti, joka on turvautunut hiussiirtoon - katso ketkä muut

27.08.2018 12:15 - Katariina Auvinen

Esimerkiksi Gordon Ramsayn tuuheat kutrit eivät huhujen mukaan täysin aidot.

Miehille vanhentuminen voi näkyä hiusrajassa, joka monesti harvenee vuosien varrella. Monelle kaljuuntuminen on kuitenkin kova paikka, joten he haluavat ottaa kaikki keinot käyttöön, jotta he pysyisivät nuorekkaana. 

Mitä ilmeisimmin entinen huippujalkapalloilija David Beckham, 43, on päättänyt turvautua hiustensiirtoon, jos Daily Mail -julkaisua on uskominen. Kerroimme asiasta täällä. Beckham leikkasi pitkät kutrinsa lyhyiksi, joka paljasti hänen hiusrajansa vetäytymisen. Nyt kuitenkin tarkkasilmäisimmät fanit ovat huomanneet miehen hiusten tuuhentuneen mystisesti. 

Beckham ei ole kuitenkaan ainut julkisuuden henkilö, joka on vieraillut hiustensiirtoja tekevällä klinikalla. Muun muassa julkkiskokki Gordon Ramsayn on nähty lähtevän klinikalta. Hän on kertonut syyksi sen, että hänen hiuksiaan paloi ikävässä onnettomuudessa, jonka vuoksi niitä istutettiin lisää hänen päänahkaansa. 

Gordon Ramsayn kerrotaan käyneen hiussiirrossa. (kuva: Getty Images )

Rimakauhua ja rakkautta -ohjelmaa tähdittänyt näyttelijä James Nesbitt on kertonut hyvin avoimesti käyneensä hiussiirrossa. Nesbitt uusi hiussiirron viime vuonna, koska hänen mukaansa tuuheammat hiukset ovat edistäneet hänen uraansa. Miehelle tehtiin ensimmäinen operaatio jo vuonna 2009. 

Rimakauhua ja rakkautta -tähti James Nesbitt on kertonut käyneensä hiussiirrossa jo kahdesti. (kuva: Getty Images )

Myös näyttelijä Matthew McConaugheyn hiusrajan on huomattu tuuhentuneen viime vuosina huomattavasti. Miehen hiukset alkoivat pudota jo vuonna 1999. Jo vuonna 2005 kuitenkin huomattiin, että miehen hiukset olivat kasvaneet takaisin kadonneille kohdille. 

Matthew McConaughey (kuva: Getty Images )

Myös John Travoltan, Elton Johnin, Sylvester Stallonen ja Robbie Williamsin kerrotaan turvautuneen hoitoon. 

Robbie Williams (kuva: Getty Images )

Elton John (kuva: Getty Images )

Hiussiirre suoritetaan kirurgisesti ja siinä istutetaan karvatuppia kaljuihin kohtiin. Operaatio suoritetaan yleensä paikallispuudutuksessa ja potilas pääsee kotiin samana päivänä. 

Lue myös: Hankkiko David Beckham hiusimplantit? Katso ennen ja jälkeen -kuvat

Lähde: Daily Mail & Ranker 

Kilpailut

Uusimmat