Tänään tv:ssä: Kuolemansairaat potilaat tekevät mitä tahansa elääkseen

Louis Therouxin dokumentti avaa kuolemansairaiden potilaiden mielikuvia ja elämää.

Julkaistu:

Kuuluisa dokumentaristi Louis Theroux on käsitellyt projekteissaan rohkeasti arkojakin aiheita. Tänään hänet nähdään television puolella Cedars Sinai -sairaalassa, jossa hän tapaa hengestään kamppailevia potilaita ja heitä hoitavia lääkäreitä teho- ja syöpäosastoilla. Ohjelmassa pohditaan, kannattavatko rankat ja erittäin kalliit hoidot elämän pidentämiseksi.

Ohjelmassa nähdään muun muassa 21-vuotiaan nuoren jalkapallolupauksen perhe, joka on tehnyt kaikkensa, jotta nuorukainen selviäisi hengissä. Mies vajosi koomaan huumeiden yliannostuksen seurauksena. Nuorukaisella on ainakin massiivinen aivovamma sekä sisäelinvaurioita, mutta äiti on kuitenkin toiveikas. 

– Haluaisin, että hän todella voisi kävellä itse, vaikkakin vähän rajoitetusti, äiti kertoo. 

Lääkäreiden mukaan tilanne on kuitenkin synkkä. 

Theroux tapaa myös syöpäpotilaita, joiden sairaus on edennyt kriittiseksi. Nuori mies Javier kärsii leukemiasta, johon hän on päättänyt ottaa vielä kivuliaita hoitokeinoja ennen kuin hän antaa periksi sairaudelle. Se voi tarkoittaa jopa sitä, että hänen koko suunsa sisäosa voi pudota pois. 

Theroux ja kuolemansairaat
Sub
Klo 23.20