Tänään tv:ssä: Johnny Depp loistaa tarinoiden äärellä

Finding Neverland -elokuva voitti yhden Oscarin.

Julkaistu:

Tänään television puolella elokuvien ystäviä hemmotellaan. Subilta nähdään muun muassa vuonna 2004 valmistunut elokuva Finding Neverland-tarinoiden lähteellä, jonka kerrotaan perustuvan tosiasioihin, vaikkakin löyhästi. 

(Kuva: Sub)

Elokuvakaartiin palkattiin nimekkäitä näyttelijöitä. Pääosaa näyttelee Johnny Depp ja hänen vastanäyttelijänään toimii Kate Winslet. Lisäksi roolisuorituksiaan valkokankaalle tuovat Dustin Hoffman sekä Freddie Highmore

Elokuva kertoo skotlantilaisesta kirjailijasta J.M Barriesta, jonka platoninen suhde inspiroi hänet kirjoittamaan klassisen näytelmänsä Peter Panista.

Elokuva koppasi yhden Oscarin ja oli ehdolla yhteensä seitsemässä eri kategoriassa. 

Katso elokuvan traileri alta. 

YouTube video

Finding Neverland – Tarinoiden äärellä (K7) 
Sub
Klo 00.40