Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Kun joulupukki ei olekaan leppoinen punanuttu vaan jotain aivan muuta

23.12.2018 07:15 - Katariina Auvinen

Rare Exports -elokuva ilmestyi vuonna 2010.

Joulu kolkuttelee kohta jo ovella, mutta tänään voi vielä keskittyä jouluvalmisteluiden ohella televisiotarjontaan. Tänään nähdään suomalainen toiminta/kauhuelokuva Rare Exports, joka on Jalmari Helanderin ensimmäinen pitkä ohjaustyö. 

Sen lisäksi, että elokuva on pyörinyt Suomessa, se on otettu levitykseen myös muun muassa Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa. 

Elokuvan juoni mukailee tieteiselokuvia, jossa on ripaus kauhua myös mukana. Kaikki lähtee siitä, kun amerikkalainen retkikunta tekee kaivauksia Korvatunturilla. He löytävät hämmentäviä asioita kaivausten edetessä, muun muassa joulupukin, joka ei olekaan aivan kaikkien tunteva leppoinen punanuttu. Joten aivan perheen pienimpien elokuvasta ei todellakaan ole kyse. K

Elokuva rankattiin yhdeksi parhaimmaksi kotimaisista elokuvista ja se on palkittu myös lukuisilla palkinnoilla. 

Katso leffan traileri alta. 

Rare Exports (K13) 
Yle TV2
Klo 17.30

Kilpailut

Uusimmat