Kuva: AOP

Maailman komein mies laittoi Ellen DeGeneres -shown sekaisin - video villitsee netissä

09.05.2019 23:45 - Milena Raappana

Jason Momoa esitteli Ellenille kirveenheittotaitojaan ja keräsi samalla rahaa hyväntekeväisyyteen.

Maailman komeimmaksi mieheksi valittu ja Aquaman-elokuvan tähti Jason Momoa, 39,  julkaisi taannoin videon, jolla hän ajoi muhkean partansa ja otti kantaa ympäristön roskaamiseen. Mies on jatkanut hyvän tekemistä, mutta tällä kertaa kirveet kädessään.

39-vuotias näyttelijä nimittäin esitteli uskomattomia kirveenheittotaitojaan Ellen DeGeneres -ohjelmassa ja yritti myös opettaa haastavaa taitoa Ellenille. Vaikka Ellen ei aivan onnistunut osumaan kirveellä maaliin, hän kuitenkin sai tapansa mukaan yleisön kiljumaan naurusta. Kiljunta nousi uusiin ulottuvuuksiin, kun lihaskimppu Momoa riisui päällystakkinsa ja alkoi viskoa vimmalla kirveitä maalitauluun hyväntekeväisyyskampanjan nimissä. Hän onnistuikin keräämään 45 sekunnissa yli 30 000 dollaria eli noin 26 800 euroa.

Katso hulvaton videoa alta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Momoa myös julkaisi videoklippejä Instagram-tilillään, jossa ne keräsivät yli 1,2 miljoonaa tykkäystä ja 15,6 tuhatta ylistävää kommenttia:

"Tämä jumalainen mies heittelee kirveitä. Mitä vielä?"

"Tämä on eeppistä!"

"Kotipuolessa ei voitaisi olla enää ylpeämpiä."

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Maailman komein mies vieraili kotipaikkakunnallaan - julkaisi suloisen kuvan mummonsa kanssa

Lue myös: Jason Momoa on ollut melkoinen komistus jo parikymppisenä - katso upeat Baywatch-kuvat

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat