Tänään tv:ssä: Surkeat katsojaluvut kerännyt Suomi-komedia – perustuu tositapahtumiin

Love Records – Anna mulle lovee kertoo legendaarisen levy-yhtiön perustajista.

Julkaistu:

Love Records – Anna mulle lovee on vuonna 2015 ilmestynyt suomalainen elokuva. Musiikillinen komedia on tositapahtumiin pohjautuva kertomus legendaarisen Love Records -levy-yhtiön perustamisesta ja toiminnasta 1960- ja 1970-luvuilla.

Suomalaisen rock-historian ytimiä luotaava elokuva keskittyy levy-yhtiön perustajiin Atte Blomiin, Henrik Otto Donneriin ja Christian Schwindtiin, joita esittävät Jarkko Niemi, Tomi Alatalo ja Riku Nieminen. Näiden nimien lisäksi rooleissa nähdään muun muassa Pirkka-Pekka Petelius ja Alina Tomnikov.

Leffan on ohjannut Aleksi Mäkelä, joka muistetaan muun muassa Häjyt- ja Pahat pojat -elokuvien ohjaajana.

Love Records – Anna mulle lovee sai hyvin viileän vastaanoton sekä kriitikoilta että yleisöltä. Elokuva sai yhden ja kahden tähden arvioita, ja Helsingin Sanomien mukaan sen näki vain alle 13 000 katsojaa.

YouTube video

Love Records – Anna mulle lovee
22.30
Nelonen

Lähde: Helsingin Sanomat