Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Amerikan psyko -elokuvan täysin lytätty jatko-osa - "Loukkaus alkuperäistä kohtaan"

06.07.2019 07:15 - Iiro Myllymäki

Amerikan psyko 2 -elokuvan pääroolissa nähdään Mila Kunis.

Psykologinen jännityselokuva Amerikan psyko vuodelta 2000 oli suuri menestys, ja se poiki myös jatko-osan. Vuonna 2002 ilmestynyt Amerikan psyko 2 -elokuva tosin meni suoraan videolevitykseen eikä muutenkaan noussut ykkösosan tasolle kriitikoiden ja yleisöjen mielestä.

Amerikan psyko 2 on komediallinen kauhuelokuva, jossa ykkösosasta tutun sarjamurhaaja Patrick Batemanin kynsistä selvinnyt Rachael Newman on keskeisenä henkilöhahmona. Rachael on nuori kriminologian opiskelija, joka havittelee paikkaa yliopistoprofessorin assistenttina erikoisella keinolla – murhaamalla. Leffassa pääosaa esittää Mila Kunis, joka myöhemmin on nähty esimerkiksi Black Swan - ja Bad Moms -elokuvissa.

Amerikan psyko 2 sai murskavastaanoton ilmestyessään. Leffasivusto IMDB:n käyttäjät ovat arvioineet elokuvan keskimäärin 3,8 pisteen arvoiseksi asteikolla nollasta kymmeneen. Vertailun vuoksi ykkösosalla samaisen sivuston arvio on 7,6.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

Trailerin YouTube-kommentit eivät ole mairittelevaa luettavaa.

"Loukkaus alkuperäistä kohtaan."

"Aion teeskennellä, etten koskaan nähnyt tätä."

"Yksi kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista, ja todella tarkoitan sitä."

American psyko 2
klo 21.00
Ava

Lue myös: Stephen King ylistää tulevaa kauhuelokuvaa: "Tulee räjäyttämään mielenne"

Lue myös: Parin sanan kauhutarinat ovat karmivaa luettavaa - saavat mielikuvituksen laukkaamaan

Lähde: IMDB

Kilpailut

Uusimmat