Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Elokuva, jonka katselukokemuksen rankkuudesta monet varoittavat

15.08.2019 07:15 - Iiro Myllymäki

United 93 -elokuva kertoo kouriintuntuvan realistisesti syyskuun 11. päivän terrori-iskujen yhteydessä kaapatun koneen tapahtumista.

United 93 -elokuva kertoo koko maailmaa järkyttäneistä syyskuun 11. päivän terrori-iskuista yhden kaapatun lentokoneen tapahtumien näkökulmasta. Elokuvassa seurataan tarkasti aikajärjestyksessä ja melkein reaaliaikaisesti United Airlinesin lennon 93 tapahtumia. Vuonna 2006 ensi-iltaan tulleen elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Greengrass.

United 93 oli suuri arvostelumenestys. Kritiikkejä yhteen kokoavalla Metacritic-sivustolla elokuvan keskimääräiseksi arvioksi on laskettu 90 pistettä sadasta. Monissa arvioissa elokuvaa on kiitelty siitä, että se ei suhtaudu aiheeseensa sensaationhakuisesti tai paisutellen, vaan kunnioituksella ja pyrkimyksellä mahdollisimman suureen totuudenmukaisuuteen. Arvosteluissa kuitenkin varoitellaan, että elokuva saattaa olla hyvinkin rankka katselukokemus.

Minun täytyi vain päästä makaamaan pimeässä huoneessa elokuvan katsomisen jälkeen”, kirjoitti The Guardianin kriitikko Peter Bradshaw.

”Elokuva on todella häiritsevä, ja joidenkin täytyy luultavasti poistua kesken elokuvan teatterista”, arvioi puolestaan kriitikkolegenda Roger Ebert.

Elokuvan arvostus näkyi myös Oscar-ehdokkuuksissa. Leffa oli ehdolla parhaan ohjauksen ja parhaan leikkauksen kategorioissa.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

United 93
TV5
21.00

Lue myös: It 2 -elokuvan traileri julki, ja ihmiset ovat kauhuissaan: "En pysty nukkumaan"

Lue myös: Stephen King ylistää tulevaa kauhuelokuvaa: "Tulee räjäyttämään mielenne"

Lähteet: Rotten Tomatoes, Metacritic, Roger Ebert, IMDB

Kilpailut

Uusimmat