Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Ruotsalaiskomedia, joka valloitti myös suomalaisten sydämet

07.02.2020 07:15 - Emmi Moilanen

Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi -elokuva on hykerryttävä komedia, joka sai ensi-iltansa vuonna 2013.

Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi on ruotsalaiskomedia, joka perustuu Jonas Jonassonin samannimiseen romaaniin. Elokuvan tapahtumien keskiössä on vanhainkotiin joutunut Allan Karlsson, joka alkaa potea tylsyyttä odotellessaan kuolemaa. Allania ei saa innostumaan edes hänen omat satavuotisjuhlansa, vaan hän päättää karata ikkunasta.

Heti karkumatkansa alussa Allan saa käsiinsä laukullisen rahaa, joka johdattaa tapahtumia mitä erikoisempiin suuntiin. Rahapotin perässä ovat niin rikollisjengi kuin virkavaltakin, eikä Allan voi välttyä vaiherikkaalta seikkailulta. Mies on elänyt myös vivahteikkaan ja tapahtumia täynnä olevan nuoruuden, jota hän muistelee pakomatkallaan.

Elokuva sai ensi-iltansa Ruotsissa 25. joulukuuta 2013 ja Suomessa elokuvaa esitettiin ensi kerran vain pari päivää myöhemmin. Felix Herngrenin ohjaama elokuva on Suomessa 2000-luvun toiseksi katsotuin ruotsalainen elokuva, heti Solsidanin jälkeen. Elokuvan päärooleissa nähdään Robert Gustafsson, Iwar Wiklander, Mia Skäringer ja David Wiberg.

Voit katsoa elokuvan trailerin alta.

Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi

MTV3

Klo. 22:40

Kilpailut

Uusimmat