Kuva: AOP

Salkkarit-tähti Johanna Puhakka hauskassa kuvassa - muovipussi päässä, mutta miksi?

23.07.2020 19:45 - Iiro Myllymäki

Johanna Puhakan someseuraajat ovat arvuutelleet, mikä on muovipussin virka naisen kuvassa.

Salatuista elämistä ja Rantabaari-sarjasta tunnettu Johanna Puhakka, 27, on hauskuuttanut someseuraajiaan uusimmalla päivityksellään. Päivityksessä nainen on jakanut itsestään kuvan muovipussi päässään, ja kuvatekstistä käy ilmi, että kuva on vuodelta 2017. Kuvan jakamiseen toimi innoituksena meikkaaja Jane Angelika Kosken sanat naiselle.

”Mietin ääneen maskissa (taas miljoonannen kerran) et leikkaisin hiukset lyhyiksi. Jane Angelika heitti että mä näyttäisin hyvältä jopa vihreä muovipussi pääässä. Tottahan se on kuten kuva vuodelta 2017 osoittaa”, Puhakka kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Nainen on aktivoinut seuraajiaan arvaamaan, mistä syystä hänellä nähdään kuvassa muovipussi päässä. Hän lupaa oikein arvanneelle yllätyspalkinnon ja kieltää kuvanottohetkellä paikalla olleita kavereitaan vastaamasta. Jos naisen päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Monet kommentoijat ovat arvelleet, että muovipussi liittyy jotenkin hiustenhoitoon. On arvattu, että nainen olisi kuvassa hiustenvärjäyspuuhissa tai että hän antaisi hoitoaineen vaikuttaa pussin sisällä. Johanna Puhakka on kommentoinut, että nämä arvaukset eivät ole osuneet oikeaan. Jotkut ovat myös arvelleet, että naisella olisi kuvassa jokin show menossa ja että hän esittäisi esimerkiksi Herkules-elokuvan Hades-hahmoa. Näihin arvauksiin Puhakka ei jutun kirjoitushetkellä ole ottanut kantaa.

Lue myös: Salkkarit-tähti Johanna Puhakan "muumikampaus" ihastuttaa somessa: "Meno aika liirum laarum"

Lue myös: Salkkarit-tähti naurattaa somessa TikTok-videollaan: 'Näin vietät kesäfestareita kotona!'

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat