Kuva: Sub

Tänään tv:ssä: Yksi kauneimmista rakkaustarinoista - päänäyttelijät rakastuivat myös tosielämässä

01.08.2020 07:15 - Senja Rapila

Vaikka kyseessä ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, The Notebook -elokuvan päätähdet rakastuivat myöhemmin toisiinsa.

Romanttisessa draamaelokuvassa The Notebook - Rakkauden sivut työläistaustainen nuorukainen Noah rakastuu yläluokkalaiseen kaunottareen Allieen Yhdysvalloissa ennen toista maailmansotaa. Suhde vaikuttaa tuhoon tuomitulta, mutta he kuitenkin yrittävät saada sen toimimaan.

Klassinen rakkaustarina pohjautuu Nicholas Sparksin romaaniin. Kyseessä on menestyselokuva, joka on usein listattu parhaimpien rakkaudesta kertovien elokuvien joukkoon. 

Elokuvaa tähdittävät Ryan Gosling ja Rachel McAdams. Television ruudulla näkyvän rakkaustarinan lisäksi myös tämä näyttelijäkaksikko rakastuivat toisiinsa.

Rakkautta ensisilmäyksellä se ei kuitenkaan ollut, vaan elokuvan ohjaaja on kertonut kaksikon vihanneen ensin toisiaan. Gosling jopa pyysi ohjaajaa tuomaan toisen vastanäyttelijän paikalle, koska hän "ei vain pystynyt työskentelemään Rachelin kanssa". Elokuvan kuvauksissa ei myöskään huudoilta ja riidoilta vältytty.

Elokuvan kuvauksesta meni muutama vuosi ja kaksikko tapasi uudelleen. Vuonna 2005 he rakastuivat.

- Luojan kiitos The Notebookille. Se tutustutti minut yhteen elämäni suurimmista rakkauksista. Ihmiset tekevät kuitenkin minulle ja Rachelille karhunpalveluksen, koska he olettavat meidän rakkaustarinamme olevan samanlainen mitä elokuvassa. Meidän rakkaustarinamme on helvetisti romanttisempi kuin se.

Kaksikko erosi vuonna 2007. He pysyivät kuitenkin sen jälkeen ystävinä. Heidät on nähty eron jälkeen muun muassa yhteisillä lounailla. Tänä päivänä Gosling on naimisissa näyttelijä Eva Mendesin kanssa ja heillä on kaksi yhteistä lasta. McAdamsilla on yksi lapsi yhdessä ohjaajamiehensä Jamie Lindenin kanssa.

Voit katsoa elokuvan trailerin alapuolelta.

The Notebook - rakkauden sivut
AVA
Kello 21:00

Lue myös: The Notebook -kaunotar häikäisee meikittömässä kansikuvassa

Lähde: Goalcast

Kilpailut

Uusimmat