Yle: Jussi-palkinnot muuttuvat ratkaisevasti ensi vuonna: "Binäärinen ajattelu ei ole tätä päivää"

Muutos astuu voimaan vuonna 2023.

Julkaistu:

Elokuva-alalla vuosittain jaetut Jussi-palkinnot tulevat muuttumaan ratkaisevasti. Jussi-palkintojen sukupuolittuneisuus poistetaan palkintokategorioista kokonaan. Asiasta ensimmäisenä uutisoi Yle, jonka artikkelissa kerrotaan muutoksen astuvan voimaan vuonna 2023.

Muutos koskee parhaan nais- ja miespääosien kategorioita sekä samoin parhaan nais- ja miessivuosien kategorioita. Näissä tultaisiin artikkelin mukaan todennäköisesti jakamaan vain paras pääosa sekä paras sivuosa. Ylen artikkelissa Filmiauran puheenjohtaja Riina Liukkonen kuitenkin kertoo, että poistuvien kategorioiden tilalle yritetään keksiä jotakin muuta.

– Suomessa tehdään niin paljon elokuvia, että olisi huono idea vähentää palkintojen määrää, Liukkonen perustelee Ylen haastattelussa.

Filmiauran päätöksen taustalla on siirtyminen nykyaikaan.

– Tänä päivänä ei pidä enää olla sukupuolen mukaan määriteltyjä kategorioita. Binäärinen ajattelu ei ole tätä päivää, ja haluamme ottaa huomioon myös muut sukupuolet samanarvoisesti, Liukkonen jatkaa Ylelle.

Lue myös: Tämän vuoden Jussi-ehdokkaat on valittu – yksi hittielokuva keikkuu lähes joka kategoriassa

Lähde: Yle