Kuva: AOP

Mihin katosi Lost-tähti Matthew Fox? Tekee paluun televisioon yli vuosikymmenen tauon jälkeen

21.06.2022 19:15 - Iiro Myllymäki

Matthew Fox on keskittynyt viime vuodet perhe-elämään.

Voit kuunnella artikkelin alta tai Podplaysta.

Matthew Foxin, 55, näyttelemä Jack oli yksi Lost-tv-sarjan keskeisimmistä hahmoista. Mysteeridraamasarja loppui vuonna 2010, ja vuoden 2014 Bone Tomahawk -elokuvaroolin jälkeen Fox on pitänyt hiljaiseloa. Nyt Fox on tekemässä pitkästä aikaa paluuta televisioon. Hän näyttelee Peacockin esittämässä apokalyptisessä sarjassa Last Light.

Fox kertoo viimeisimmistä vuosistaan Varietyn haastattelussa.

- Olen viimeisimmät seitsemän vuotta elänyt elämääni perheeni kanssa ja tehnyt asioita, joihin koen intohimoa, Fox summaa.

Matthew Fox Lost-sarjan viimeisellä kaudella (kuva: AOP)

Hän kertoo jääneensä sivuun näyttelemisestä sen jälkeen, kun oli saanut toteutettua sillä saralla kaikki haaveensa. Hän oli unelmoinut länkkärielokuvassa näyttelemisestä, ja vuonna 2014 tämäkin toteutui. Fox koki, että hän haluaa pistää perhe-elämän etusijalle. Miehellä on kaksi lasta vaimo Margherita Ronchialson kanssa.

- Olin ollut keskittynyt töihini ja Margherita oli hoitanut perhe-elämää. Minusta tuntui, että nyt on aika olla kotona ja eläköityä alalta. Halusin työstää muita luovia juttuja, jotka ovat minulle merkityksellisiä, eli musiikkia ja kirjoittamista, Fox kertoo.

Nyt yli vuosikymmenen jälkeen on miehen aika palata television pariin. Fox kertoo, että Last Light -sarjassa häntä houkutti roolin lisäksi se, että hänelle tarjoutui mahdollisuus toimia sarjan vastaavana tuottajana. Kyseessä on viisiosainen minisarja, joka kertoo maailman ajautumisesta kaaokseen öljyvarantojen loputtua yllättäen.

Lue myös: Pernaruttokirjeet säikäyttävät Yhdysvallat - kehuttu draamasarja saapui Disney+-palveluun

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat