Kuva: Shutterstock

Suosikkisarja palaa uudistuneena - kuppilat laitetaan kuntoon nyt uuden kokin avustuksella

21.10.2025 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Ohjelma nähdään televisiossa ensi vuonna.

Suosikkisarja Kuppilat kuntoon palaa televisioihin ensi vuonna. Tulevalla kaudella nähdään kuitenkin iso muutos, kun uudistusta kaipaavien suomalaiskuppiloiden avuksi saapuu aiemmilta kausilta tutun Jyrki Sukulan sijaan keittiömestari Kari "Kape" Aihinen.

Keittiömestari Aihinen johtaa itse kahta ravintolaa, joten hän tietää alan haasteet ja suhdanteet. Hänellä on pitkä kokemus ravintola-alalta keittiömestarina ja ravintoloitsijana.

 - Viime vuodet ovat olleet ravintoloille haasteellista aikaa niin yleisen taloudellisen tilanteen kuin muuttuneiden kulutustottumusten vuoksi.  Se on haastanut yrittäjiä selviytymään, kun samanaikaisesti myös osaavan henkilökunnan saaminen on vaikeutunut, Aihinen sanoo tiedotteessa.

Aihinen uskoo siihen, että ulkopuolisen on helpompi tarkastella tilannetta ja antaa vinkkejä siihen, mitä ehkä kannattaisi tehdä toisin. 

 - Ravintola-ala ei kuitenkaan voi jäädä voivottelemaan, vaan nyt on aika tarkastella omaa tekemistä ja etsiä uusia ideoita. Siksi haluankin lähteä auttamaan ravintoloita ideansa kirkastamisessa ja ammattitaidon päivittämisessä.  Usein ulkopuolisena näkee, millaisiin asioihin olisi hyvä tehdä muutos.

Ohjelmaan haetaan parhaillaan ravintoloita ympäri Suomen, niin pikkukylän lounaspaikkoja kuin á la carte -ravintoloita. 

(kuva: Nelonen)

Lue myös: Uusi Netflix-sarja koukuttaa katsojat synkillä salaisuuksillaan: 'Ei voi jättää kesken'

Lue myös: Odotettu Hildur-sarja alkaa tammikuussa

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.