Täydelliset naiset -sarjan tähti muutti radikaalisti tyyliään

21.09.2015 15:15 - Pauliina Jokinen

Näyttelijätär Felicity Huffman saapui Emmy-gaalaan uudistetussa tyylissään.

Aiemmin vaaleatukkaisena muistettava näyttelijä Felicity Huffman yllätti punaisella matolla sunnuntaina. Emmy-gaalaan saapunut näyttelijätär oli vaihtanut kuontalonsa väriä tummaan ruskeaan.

52-vuotias Huffman näytti uudessa lookissaan nuorekkaalta ja pirteältä.
Muun muassa Täydelliset naiset -sarjassa näytellyt Huffman saapui gaalaan yhdessä aviomiehensä William H. Macyn kanssa.

Pitkään naimisissa ollut pariskunta on aiemmin kertonut olevansa edelleen hyvin rakastuneita toisiinsa. Emmy-gaala oli näyttelijäpariskunnalle perinteinen treffi-ilta.

- Minusta tuntuu kuin olisin jo voittanut. Melkein toivon, että illan päätteksi voimme lähteä täältä ja todeta ”Me olimme kaikki ehdolla, mutta me molemmat hävisimme”, Huffman kuvaili tuntojaan hyväntuulisesti alkuillasta.

Lue myös: Lista vuoden tyylikkäimmistä julkkiksista julkaistiin - arvaatko voittajan?

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat