Salainen ase laihdutukseen löytyi? Vähentää myös allergioita ja syöpiä

25.06.2015 12:15 - Eeva Rajala

Tiedemiesten mukaan eräs kääpälaji voi käynnistää laihtumisprosessin.

Eräs sienilaji voi omata avaimet ylipainon ja lihomisen estämiseksi. Kyseinen laji on ganoderma lucidum eli reishi eli lakkakääpä.

Taiwanilaisen Chang Gung -yliopiston tiedemiesten mukaan kyseinen kääpä vähensi painoa hiirillä ja voi käynnistää laihtumisprosessin myös ihmisillä. Lisäksi se vähensi tulehduksia ja insuliiniresistenssiä. Selvisi, että kääpä vaikuttaa suotuisasti suoliston bakteerikantaan.

Kiinalaisessa lääketieteessä tuttu juttu

Reishiä on käytetty kiinalaisessa lääketieteessä jo vuosisatoja edistämään yleisterveyttä. Sen on väitetty taistelevan muun muassa allergioita, syöpiä, diabetesta sekä sydän- ja keuhkosairauksia vastaan.

Taiwanilaistiedemiehet uskovat, että käävästä voitaisiin tehdä jonkinlaista uutetta, jota voisi käyttää ylipainon hoidossa. Kyseistä kääpää käytetään vain lääketieteellisiin tarkoituksiin, eikä sitä voi syödä.

Ei ole saatavilla yhtä taikapilleriä laihdutukseen

Irlantilaisen Corkin yliopiston professori Colin Hill pitää löydöstä mahtavana uutisena, mutta muistuttaa, ettei laihtumiseen ole tämänkään tutkimuksen jälkeen saatavilla yhtä taikapilleriä, jolla asia hoidetaan alta pois.

- Kokikseen laitettava sieniuute ei auta ketään alentamaan painoa, Hill kertoo ja muistuttaa samalla terveellisistä elämäntavoista.


Lue myös: Haluatko laihtua helposti? "Juo punaviiniä"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat