Anna: Moni yllättyy oudosta reaktiosta seksin jälkeen – etenkin naisille tuttu ilmiö

Petipuuhien jälkeen osa ihmisistä voi yllättyä omasta reaktiostaan.

Julkaistu:

Seksin jälkeen ei aina seuraakaan pelkkä hyvä olo ja euforia. Yllättävän moni kokee nimittäin täysin päinvastaisen reaktion, joka sisältää tyhjyyttä, ahdistusta tai jopa itkuisuutta. 

Asiantuntijoiden mukaan kyse on ilmiöstä, joka on paljon yleisempi kuin moni uskoo, ja erityisesti naisille tuttu.

Lue myös: Runsaasti kasviksia syövät tyytyväisempiä seksielämäänsä, tutkimus paljastaa

Lue myös: Pierun haistamisella yllättävät terveyshaitat – pahimmillaan sekoittaa koko kehon

Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoi Anna-lehden mukaan, että jopa 30-50 prosenttia ihmisistä on kokenut seksin jälkeistä alakuloa ainakin kerran elämässään. 

Ilmiö voi koskea kaikkia sukupuolia, mutta naiset raportoivat siitä hieman useammin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään poikkeavasta, vaan varsin inhimillisestä reaktiosta.

Oireet voivat tulla yllätyksenä, vaikka seksikokemus olisi ollut täysin onnistunut. Seksin jälkeen mieliala voi laskea, olo voi tuntua tyhjältä tai ahdistuneelta, ja joillakin tunteet purkautuvat itkuna. 

Yllättävä reaktio voi hämmentää, etenkin jos tilanteeseen ei liity katumusta tai negatiivisia ajatuksia kumppanista.

Lue myös: Tästä syystä naiset lähtevät lomamatkalle yksin – tai korkeintaan hyvän ystävän kanssa

Lue myös: Monien rakastamalla herkulla havaittu uskomattomia terveyshyötyjä – voi suojata vakavalta syövältä

Yksi selitys tälle löytyy kehosta. Orgasmin aikana mielihyvähormonit, kuten dopamiini ja oksitosiini, nousevat korkealle, mutta laskevat nopeasti sen jälkeen. Samalla keho siirtyy kiihtyneestä tilasta rauhoittumiseen, mikä voi aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita. 

Taustalla voi olla myös psykologisia tekijöitä, kuten haavoittuvuuden tunne tai pelko yhteyden katoamisesta.

Joissakin tapauksissa tunteet voivat liittyä syvempiin kokemuksiin, kuten aiempiin pettymyksiin, häpeään tai jopa traumoihin. Seksin aikana nämä tunteet voivat hetkeksi väistyä, mutta nousta pintaan jälkikäteen. Siksi reaktio ei tarkoita, että seksissä olisi ollut jotain väärää.

Asiantuntijan mukaan oloa voi helpottaa läheisyydellä. Seksin jälkeen yhdessä oleminen, kosketus ja rauhoittuminen auttavat kehoa ja mieltä tasapainottumaan.

Lähde: Anna