Nikos-koira löytyi hylättynä parkkipaikalta - arasta pojasta kuoriutui hellyydenkipeä pikkuprinssi

04.02.2024 18:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Yllättävä sydänystävä 

Vuodet kaduilla eivät nakertaneet "Kreikan toffeen" luottamusta ihmiseen, mutta muihin koiriin kyllä sitäkin enemmän. Suominen huomasi, ettei Nikos koskaan tehnyt oma-aloitteisesti tuttavuutta muiden viiksikuonojen kanssa, vaan ennemmin murisi ja teki mahdollisuuden tullen kadulla jopa u-käännöksen. Toiset koirat tuntuivat kirvoittavan kirjaimellisesti kipeitä muistoja Nikessä – löytyyhän häneltä kaulasta vaalea, tappelusta kielivä läiskäkin. 

- Veikkaan, että joku toinen koira on joskus purrut, Suominen epäilee.  

- Nikke on edelleen vähän sellainen arka. En tiedä sitten mitä kaikkea siellä Kreetalla on tapahtunut. Ei hän kauhean helposti luota toisiin koiriin. 

Yhtenä päivänä Nikon elämään tepasteli kuitenkin valkoinen pörröpää, joka ansaitsi varautuneen pojan luottamuksen kuin salama kirkkaalta taivaalta: Dragon

- Se oli kertalaakista kaveruutta, Suominen tokaisee. 

Nikos ja Dragon luontoretkellä. (kuva: Jarno Suominen)

Dragon on Nikoksen tavoin rescuekoira. Hard Luck Paws pelasti valkoisen karvaturrin noin vuoden ikäisenä Pohjois-Kreikasta, jonka jälkeen Suomisen kumppani adoptoi hänet. Kun kaksikko ensimmäistä kertaa kohtasi, ei murinasta ei ollut tietoakaan, vaan heidän välillään tuntui vallitsevan jokin sanaton yhteys. He löysivät toisistaan sielunkumppanit.   

- Siinä he vähän aikaa haistelivat ja sitten jo makoilivat keskenään. Siinä ei ollut mitään ongelmaa. Kun he näkevät toisensa, ovat he ihan yhtä hymyä.  

Leikkimisen saloja Dragon ei ole oikein koskaan oppinut, vaikka Nikos yrittää toisinaan haastaa häntä telmimään. Yhdessä he tykkäävätkin enimmäkseen pötkötellä sohvalla ja kirmata vieretysten pihalla. 

- Aina kun he näkevät, he ovat kuin veljeksiä.  

Sohvalla on mukavaa torkkua yhdessä. (kuva: Jarno Suominen)

"He näyttävät kiitollisuutensa"

Vaikka maailma on pullollaan kodittomia eläimiä, tahtovat ihmiset usein hankkia rotuyksilön kasvattajilta. Syynä tähän voivat olla erilaiset ennakkoluulot, mutta myös tietämättömyys muistakin vaihtoehdoista. Suominen toivoo, että ihmiset ottaisivat lemmikkiä hankkiessaan huomioon myös rescue-eläimet.  

- Monella voi olla ennakkoluuloja, että sieltä tulee jokin luonnevikainen yksilö, mutta voihan niitä tulla kasvattajalta hankituista rotukoiristakin. Jos vielä joskus Niken jälkeen otan lemmikin, niin kyllä se varmasti rescuekoira tulee olemaan.  

- Kyllä he näyttävät kiitollisuutensa. He ovat aika rehellisiä kavereita sen suhteen. 

Suomisesta on ollut ihanaa huomata, miten pienen parkkipaikalta pelastetun pojan luottamus perhettä kohtaan on kasvanut vuosien varrella. Nikoksesta kuoriutui iloinen, hellyydenkipeä pikkuprinssi, jolla on ollut paljon annettavaa. Ja vaikka lukuisat kodittomat eläimet odottavat yhä parempaa huomista ja olemme heille niin paljon velkaa, on lohduttavaa tietää, että ainakin yhden pelastetun maailma muuttui täysin. 

- Aina siitä hymy huulille tulee, kun häntä katselee. 

(kuva: Jarno Suominen)

Kotia kohti -juttusarjassamme kerrotaan erilaisten rescue-eläinten tarinoita. Oletko sinä antanut eläimelle uuden kodin? Kerro meille lemmikkisi tarina: katso ohjeet täältä!

Lue myös: Milloin koiralle kannattaa pukea talvivaatetta? Kennelliiton asiantuntija kertoo, mitä tulee ottaa huomioon

Lue myös: Tiedätkö, miten turvaat lemmikkisi punkeilta? Katso vinkit punkin poistoon ja niiltä suojautumiseen

Kilpailut

Uusimmat