Kuva: Shutterstock

Tiedätkö, miten turvaat lemmikkisi punkeilta? Katso vinkit punkin poistoon ja niiltä suojautumiseen

24.06.2023 16:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Mikäli löydät lemmikiltäsi punkin, älä jää suotta aikailemaan sen poistamisessa.

Ilmojen lämpeneminen merkitsee kevään lisäksi myös punkkikauden alkamista. Tauteja levittävien punkkien kanssa tulee olla tarkkana, sillä ne kiinnittyvät huomaamatta niin meihin ihmisiin kuin lemmikkeihinkin. Lemmikkejä varten on olemassa erilaisia punkkeja ehkäiseviä keinoja, joihin kannattaa tutustua pikimmiten.

"Punkkien välttämiseksi koirat ja kissat kannattaa suojata jo keväällä punkkikarkotteella. Punkkikausi kestää Suomessa säästä riippuen vähintään toukokuusta syyskuuhun. Punkkikausi alkaa yleensä silloin, kun lämpötila on päivisin vähintään +5 °C", neuvoo eläintenhoitoon erikoistunut farmaseutti Kati Sairanen Yliopiston Apteekin tiedotteessa.

Punkkien ehkäisemiseen löytyy niin pantoja, valeluliuoksia kuin tablettivalmisteitakin. Liuosta levitetään neljän viikon välein lemmikin niskanahkaan, jolloin se leviää ja muodostaa suojan puutiaisia vastaan. Tabletit sen sijaan vaativat eläinlääkärin reseptin. On myös hyvä muistaa, että punkkisuojan vaikutus ei ala samalla sekunnilla, joten lemmikki kannattaa suojata jo pari päivää ennakkoon ennen esimerkiksi mökille lähtemistä. Tästä huolimatta säännölliset punkkitarkastukset tulee myös ottaa osaksi arjen rutiineja.

"Suojauksista huolimatta lemmikkiin voi tarttua kesän aikana yksittäisiä punkkeja. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä lemmikille päivittäin punkkitarkastus. Käy lemmikin koko turkki sormilla rapsutellen läpi ja tutki karvojen välistä myös lemmikin ihoa", Sairanen muistuttaa.

Toimi näin, jos löysit lemmikiltäsi punkin

Jos karvakaveriltasi sattuu löytymään punkki, älä jää aikailemaan sen poistossa. Puutiainen tulee poistaa siihen tarkoitettujen välineiden avulla, kuten punkkipihdeillä, -lassolla tai -raudalla pakkauksessa olevia ohjeita noudattaen. Oikeaoppinen tapa irroittaa suojelee lemmikkiäsi punkkien levittämiltä taudeilta. 

Tartu punkkia pihdeillä kiinni niin läheltä ihoa kuin mahdollista. Älä yritä kääntää tai vääntää puutiaista mihinkään suuntaan, vaan vedä se hitaasti suoraan ylöspäin. Vääränlainen irroitustapa voi saada punkin oksentamaan, jolloin mahdolliset taudin voivat levitä lemmikkiisi. Älä siis purista tai yritä tukehduttaa punkkia, vaan keskity vetämään se määrätietoisesti ylöspäin pois ihosta. Kun punkki on napsahtanut irti, puhdista puremakohta desinfiointiaineella tai vedellä ja pesuaineella tulehduksen välttämiseksi.

Pidä silmällä lemmikkiäsi punkin pureman jälkeen. Jos puremakohta alkaa turpoamaan tai punoittamaan, ota yhteyttä eläinlääkäriin tilanteen arvioimiseksi.

Lue myös: Punkkikausi on alkanut - katso alueet, joilla punkkeja on jo havaittu

Lue myös: 10 sanaa, jotka hyvin monet kirjoittavat vieläkin väärin

Lue myös: Kaupan simat tiukassa makutestissä, voittaja vakuutti koko raadin - "Nyt puhutaan asiaa!"

Lähde: STT/Yliopiston apteekki, Omaeläinklinikka

Juttu julkaistu alun perin 25. huhtikuuta 2023. 

Kilpailut

Uusimmat