Kittilässä sijaitsevassa Levin hiihtokeskuksessa on otettu käyttöön erityisjärjestelyitä humalaisten laskijoiden valvomiseksi, kertoo Yle.
Hiihtokeskuksen ravintolan yhteydessä asiakkaat erotetaan rinteestä aidalla ja portilla, ja rinnekeskuksen turvallisuutta valvovat ski patrolit tarkastavat asiakkaiden kunnon ennen mäkeen menoa.
Lue myös: Humalainen mies pelasti orvon linnunpoikasen erikoisella tavalla – villieläinhoitola jakoi tarinan
Lue myös: Humalainen naisjääkäri potkaisi ylikersanttia nyssäköille – ei muistikuvia tapahtuneesta
Aitojen sisäpuolella turhan humalaisia asiakkaita ohjaa taksin kyytiin ravintolan henkilökunta.
Levin rinneyhtiön hissi- ja ski patrol -vastaava Juha Nevalainen kertoo Ylelle, että järjestely on ollut käytössä parin talven ajan.
Nevalaisen mukaan humalaiset laskijat ovat vaaraksi sekä itselleen että muille rinteessä liikkuville.
Nevalainen laskee, että pääsiäisenä rinteestä tai hissistä poistettiin päihtymyksen vuoksi viitisen laskijaa.
Nevalainen kertoo, että ravintolassa asiakkaiden kuntoa on helppo tarkkailla, mutta päänvaivaa aiheuttavat pussikaljoittelevat laskijat.
Lue myös: Crocseista lähes 9000 euron sakot – yrittäjän juhannusaaton aatto lähti pahemman kerran vanttuusta
Lue myös: Adele kirjoitti esikoisalbuminsa humalassa ja rakasti sitä: "Humalainen kieli on rehellisin"
– Jotkut ”leiriytyvät” juomineen rinteeseen pitämään vähän liian hauskaa. He eivät välttämättä itse huomaa kunnon heikkenemistä ja tilanne voi kehittyä vaaralliseksi.
– Tarvittaessa asiakas kuljetetaan tavallisen moottorikelkan kyydissä. Jos hän on ihan jalattomassa kunnossa, niin hänet kuljetetaan ensiapukelkalla makuuasennossa, kertoo Nevalainen.