Säässä on tällä viikolla tapahtumia joka lähtöön, sanoo Foreca – saadaanko lunta myös etelään?

Talvi tekee tuloaan koko maahan.

Julkaistu:

Forecan mukaan kuluvan viikon säässä on odotettavissa monenlaisia tapahtumia. Tänään etelässä saadaan paikoin heikkoja sateita. Pohjois-Lapissa sen sijaan saadaan lumikuuroja. Muutoin sää on suuressa osassa maata selkeä ja poutainen.

Huomenna tiistaina pilvisyys lisääntyy koko maassa. Lumi- ja vesisateita saadaan maan keskivaiheilla sekä pohjoisessa iltapäivän ja illan aikana. Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 0 – +8 asteen tienoilla. Idässä ja pohjoisessa ollaan sen sijaan pakkasella.

Myös keskiviikkona sateet jatkuvat pohjoisessa, mutta Etelä-Lapissa lämpötila nousee plussan puolelle ja sateet muuttuvat vedeksi. Maan etelä- ja keskiosassa tulee hajanaisia vesisateita. Etelässä lämpötila kohoaa päivällä paikoin lähelle 10 astetta.

Keskiviikon jälkeen ennuste muuttuu Forecan mukaan mielenkiintoiseksi. Viimeisimmän ennusteen mukaan torstaina tuuli voimistuu puuskissa navakaksi tai kovaksi suurimmassa osassa maata. Sateita saadaan lähes koko maassa, Lapissa suurin osa sateista saadaan lumena.

Tuulinen sää jatkuu vielä perjantainakin. Pohjoisessa runsas lumisade voi jatkua iltaan saakka. Etelässä sää kylmenee perjantain aikana ja lämpötila on enää muutaman asteen plussan puolella.

Viikonloppuna koko maassa on kylmää säätä. Lumisateita saattaa tulla etelää myöten. Pohjoisessa pakkanen saattaa laskea jopa 20 asteeseen.

Lue myös: Miltä näyttää alkutalven sää? Foreca julkaisi ensimmäisen ennusteen
Lue myös: Tiesitkö, että sää ja keli eivät tarkoita samaa asiaa? Tarkista, oletko aina käyttänyt sanoja väärin

Lähde: Foreca