Suurin osa suojaa lapsen ihoa auringolta väärin - katso oikea tapa

03.06.2013 17:15 - Heli Thoren

Harva tietää, että myös aurinkorasvan määrällä on merkitystä siinä, miten hyvän suojan lapsi porotusta vastaan saa.

Pikkuväen iho on herkkä ja vaatii kovilla helteillä huolellisen suojauksen. Sillä, miten ja millä suojaa, on merkitystä. Lapsen iholle ei ole vielä kehittynyt kunnollista suojamekanismia, jolloin hipiä kaipaa hyvän suojan.

Tutkimusten mukaan lapsen iho altistuu UV-säteilylle jopa kolme kertaa aikuisen ihoa enemmän. Jos lapsen iho kärähtää, siitä jää aina muistijälki. Jos lapsi pienenä altistuu suurille UV-annoksille tai iho toistuvasti palaa, ne lisäävät riskiä sairastua ihosyöpään myöhemmin.

Ohessa viisi vinkkiä lasten ihon suojaamiseen auringolta:

1. Määrällä on merkitystä

Lisää aurinkorasvaa rittävän paljon lapsen iholle. Rasvaa tulisi levittää vähintään noin ruokalusikallinen joka levityskerralla, jotta aurinkosuoja on riittävä. Jos rasvaa levittää liian vähän, sen suojateho alenee merkittävästi.

2. Oikeanlainen rasva

Huolehdi, että rasvassa on sekä UVA- että UVB-suoja. Myös riittävän korkeat kertoimet takaavat hyvän suojan. Lapselle kertoin 50 ei ole ollenkaan liikaa.

3. Joskus sisällä on parempi

Kun auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan 11-14. Tällöin voi olla parempi siirtää leikit sisälle paahteelta suoraan. Jos pienet nukkuvat päiväunia ulkona, huolehdi että paikka on varjoinen ja suojaa vaunut vaikka harsolla, jotta aurinko ei paista sisään.

4. Vaate suojaa myös

Jos paistattelette päivää altaalla, ja aurinko helottaa, on lapsen iho hyvä suojata myös vaatteella. Tarkoitusta varten suunnitellut uimapaidat suojaavat UV-säteilyltä tehokkaasti. Myös tavallisista vaatteista on apua. Muista myös, että tummat sävyt suojaavat vaaleita tehokkaammin.

5. Lisää voidetta säännöllisesti

Aurinkosuojavoidetta pitää lisätä kahden tunnin välein. Jos lapsi ui tai vaikkapa hikoilee, voidetta kannattaa lisätä vieläkin useammin.

Lähteet: Parents.com, Yhteishyvä.fi, Netdoctor.co.uk, Kidshealth.org

Kilpailut

Uusimmat