Poliisi epäilee, että lakkautetun rikollisjärjestö United Brotherhoodin toimintaa jatketaan edelleen. Asiasta uutisoi Yle.
Itä-Suomen poliisi tutki pahoinpitely- ja kiristystapausta viime syksynä ja teki etsinnän United Brotherhoodin vanhoihin kerhotiloihin Joensuussa. Käynnin yhteydessä heräsi epäily, ettei jengin toimintaa olekaan lakkautettu.
Lue myös: Uudelleenaktivoitunut prosenttijengi nostaa päätään Suomessa
Lue myös: Miksi moni nuori liittyy rikollisjengiin? Poliisin entinen rikostutkija vastaa suorasanaisesti
Tutkittavana olleessa tapauksessa kaksi miestä oli kuljettanut kolmannen miehen joensuulaiseen halliin, jonka tiloissa miestä oli pahoinpidelty ja uhkailtu. Halli oli aikaisemmin toiminut United Brotherhoodin kerhotilana, ennen kuin järjestö määrättiin oikeuden päätöksellä lakkautettavaksi.
Teossa pääepäiltynä oleva 34-vuotias mies oli poliisin mukaan tehnyt rikoksen United Brotherhoodin edustajana. Toinen, 31-vuotias epäilty oli poliisin mukaan edistänyt United Brotherhoodin toimintaa osallistumalla tekoon. Miehet ovat kiistäneet jäsenyytensä.
Poliisi löysi tiloihin tekemässään etsinnässä viitteitä kerhotoiminnan jatkumisesta. Tiloissa oli havaittavissa “vahvaa punamustaa väritystä”, joka on tunnusomaista United Brotherhoodille.
Lue myös: Huumekaupan rahoittamisesta tuomittu Immu menneisyydestään: "En leiki puhdasta pulmusta"
Lue myös: Arman Alizadin ohjelmastaan: Yhden jakson valmistelu vei yli kaksi vuotta
Tilasta löytyi myös järjestön menehtyneille jäsenille omistettu muistoseinä. Lisäksi hallitilan seinälle oli ripustettu numerot 212, joka poliisin mukaan viittaa kirjaimiin U (aakkosissa 21. kirjain) ja B (2.).
Myös pahoinpitelyn uhri kertoi olevansa siinä käsityksessä, että tilat ovat United Brotherhoodin hallussa.