Mitä ihmettä? Lidl aloittaa pubitoiminnan

Lidl ei pian ole enää pelkästään ruokakauppaketju.

Julkaistu:

Kauppaketju Lidl tunnetaan ensisijaisesti päivittäistavarakaupoistaan, mutta nyt sen nimen alle ollaan avaamassa myös pubia.

Ensimmäinen pubi avataan Belfastiin Pohjois-Irlantiin. Asiasta kertoo BBC.

Lue myös: IL: ”Pelotti tosi paljon” – Lidlin vartija vei 9-vuotiaan takahuoneeseen odottamaan poliisia

Lue myös: Lidliin tulossa uudistus – koskee keskikäytävää ja käyttötavaroita

Syy pubin perustamiselle ovat Pohjois-Irlannin tiukat alkoholinmyyntiä säätelevät lait. Lidl ei saanut viranomaisilta tavanomaista lupaa Belfastin Dundonaldissa sijaitsevalle myymälälleen, joten se päätti ratkaista tilanteen luovemmin.

Pohjois-Irlannissa kaupoilla on kaksi vaatimusta, joiden on täytyttävä että alkoholin myynti voidaan sallia.

Ensimmäinen on joltakin toiselta liikkeeltä saatava alkoholinmyyntilupa. Kyseessä voi olla esimerkiksi toimintaansa lopettamassa oleva kuppila.

Toiseksi kaupan täytyy pystyä osoittamaan, että alueella ennestään olevien alkoholia myyvien liikkeiden määrä on sen tarpeisiin nähden liian vähäinen.

Laeilla pyritään rajoittamaan alkoholin myyntiä Pohjois-Irlannissa.

Lue myös: Teitkö lupauksen paremmista elämäntavoista? Lidl tarjoaa ennennäkemättömän avun

Lue myös: Lidlissä asiointiin tulossa iso uudistus

Lidl kykeni täyttämään ensimmäisen ehdon, mutta toinen jäi toteuttamatta. Nyt kauppaketjulla oli lupa pubin perustamiseen, joten he ryhtyivät tuumasta toimeen.

Vielä ei ole tiedossa, onko Lidlin pubitoiminta laajentumassa muuallekin vai jääkö Dundonaldin Lidlin kyljessä oleva pubi ainutkertaiseksi.

BBC:n mukaan pubissa tarkoitus on myydä valikoituja Lidlin oluita, viinejä ja alkoholia. Näiden ohessa on tarkoitus nostaa esiin myös paikallisia tuotteita.