Kuva: Shutterstock

Onko sinulla ongelmia pakkaamisen kanssa? Katso vinkit, kuinka pakata mutkattomasti

20.04.2024 12:15 - Jasmin Mikkilä / jasmin.mikkila@bauermedia.fi

Rullaamalla vaatteet voit säästää paljon tilaa matkalaukussasi.

Loma lähestyy, mikäs sen ihanampaa? Kuitenkin lomalle lähtiessä pakkaaminen voi tuntua toisinaan raskaalta, eikä se ole aina mieluisin asia tehdä. Mitä jos pakkaa liikaa, liian vähän tai mitä jos pakkaaminen jää ihan viime tinkaan? Pakkaamisesta voi tehdä myös vaivatonta ja helppoa muutamilla pienillä nikseillä.

1. Rullaa ohuet vaatteet

Pakatessa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten pakkaat vaatteesi, kerrotaan Instyle-sivustolla. Ohuet vaatteet, kuten t-paidat, alusvaatteet, pyjamat sekä mekot kannattaa rullata viikkaamisen sijaan, sillä ne vievät tällöin huomattavasti vähemmän tilaa. Kuitenkin isommat vaatteet, kuten esimerkiksi takit kannattaa viikata laukkuun.

2. Hyödynnä isot tavarat laukussasi

Jos olet pakkaamassa mukaan esimerkiksi isoja saappaita tai muita kenkiä, voi myös niitä hyödyntää pakkaamisessa. Kenkien sisään voi laittaa esimerkiksi sukkia, jolloin saat lisää tilaa pakata, ja samalla myös kenkien muoto pysyy matkalaukussa hyvänä.

3. Pakkaa monikäyttöisiä vaatteita

Etenkin silloin, jos lomasi kestää vähän pidempään, kannattaa suosia monikäyttöisiä vaatteita. Esimerkiksi tavallinen valkoinen tai musta t-paita menee asun kuin asun kanssa. Mieti myös, mitä vaatteita on helppo yhdistää monen asuun. Myös kengät vievät paljon tilaa, joten parasta olisi valita mukaan yhdet käytännölliset kengät. 

4. Jätä laukkuun tilaa

Vaikka et olisikaan suunnitellut ostavasi reissulta mitään, kannattaa matkalaukkuun jättää aina vähän tilaa. Mahdolliset yllättävät ostokset mahtuvat laukkuun paremmin, ja vaikka mitään kotiinvietävää ei tarttuisikaan mukaan, ei pakkaaminen reissulta palatessa ole yleensä yhtä järjestelmällistä, minkä vuoksi tila voi yllättäen loppua kesken.

5. Tee lista ja suunnittele

Puoliksi suunniteltu on jo puoliksi tehty. Ennen pakkaamista on hyvä suunnitella, mitä olet pakkaamassa mukaan. Esimerkiksi vaatteista on hyvä tehdä lista etukäteen, jolloin et unohda, mitä olet jo pakannut. Tämä voi auttaa sinua vähentämään liikapakkaamista sekä asujen suunnittelu voi muodostua helpommaksi.

6. Mieti matkasi tarpeet

Mieti, minkälainen loma sinulla on kyseessä. Aiotko viettää paljon aikaa rannalle? Et välttämättä tarvitse mukaasi monta juhlamekkoa. Suunnitteletko ottavasi paljon asukuvia? Valitse tällöin siistejä vaatteita lukuisten rentojen ja löysien vaatteiden sijaan. Mieti myös pakatessasi, mitä vaatteita tulet varmasti käyttämään reissulla, äläkä pakkaa mukaan vaatteita, joita saatat ehkä käyttää.

7. Pakkaa painavimmat tavarat pohjalle

Painavat kengät tai shampoot kannattaa pakata aina matkalaukun pohjalle, vinkataan Firstchoice-sivustolla. Kun vedät laukkua mukanasi, ei ole kiva, jos esimerkiksi kengät runtelevat vaatteitasi laukussa, jos ne ovat päällimmäisenä.

8. Pyykkipussi

Lomalle lähtiessä mukaan kannattaa aina ottaa pyykkipussi, kerrotaan CNN-sivustolla. Kukaan meistä ei varmastikaan halua heittää likaisia vaatteita puhtaiden vaatteiden sekaan, jolloin pyykkipussi on tärkeä lisä pakatessa. Kotiin saavuttua myös pyykkääminen on helppoa ja nopeaa, sillä kaikki likapyykit ovat yhdessä pussissa. Myös muovipusseja voi käyttää hätätilanteessa, mutta ne eivät ole yhtä pitkäkestoisia ja käyttännöllisiä kuin pyykkipussit.

9. Pakkaa hygienatuotteet päällimmäiseksi

Yksi tärkeimmistä asioista pakkaamisessa on se, että pakkaat hygieniatuotteet ja muut tärkeät tuotteet laukun päällimmäiseksi. Tällöin vältyt siltä, että joudut tyhjentämään heti kohteeseen saavuttuasi koko laukun vain siksi, koska et löydä etsimiäsi tuotteita.

Lue myös: Varaudu ruuhkiin näillä kentillä - maailman kiireisimmät lentokentät vuonna 2023 listattiin

Lue myös: Tiesitkö, ettet välttämättä pääse lennolle, vaikka olisit ostanut lipun? Harva tietää "overbookingista"

Lue myös: Tiedätkö, missä kaikkialla voi juoda hanavettä? Vastaus voi yllättää

Lähde: Instyle, Firstchoice, CNN

Kilpailut

Uusimmat