Ylex:llä juontajana toimiva Ella Ossi kertoi maanantaiaamun lähetyksessä uutisia, jotka saivat tämän hajoamaan kyyneliin. Ossi on juontanut kanavalla Uuden musiikin x -ohjelmaa, jossa hän on tuonut studioon käsiteltäväksi ajankohtaisimpia musiikkimaailman hittejä.
Ohjelman kuuntelijat joutuivatkin yllättymään maanantai-aamun lähetyksessä, kun juontaja kertoi, ettei enää jatkaisi Uuden musiikin x -ohjelman juontajana. Ensi viikosta lähtien juontajana Ossin tilalla aloittaa Sonny Kylä-Liuhala. Syynä muutokselle on ohjelmiston uudistaminen. ”Minä teen tällä viikolla viimeisen Uuden Musiikin X -lähetykseni. Ylex:n ohjelmisto uudistuu ja osana näitä uudistuksia ja muutoksia, minun matkani Uuden musiikin X:ssä tulee päätökseen”, Ossi kertoi.
Uutiset kerrottuaan Ossi jatkoi selventämällä ohjelman tulevaa konseptia. Perusidea tulisi pysymään samana, mutta myös muutoksia olisi luvassa. Ohjelmaan tullaan tuomaan lisää ajankohtaissisältöä, minkä myötä myös lähetyksen pituus tulee kasvamaan nykyisestä kahdesta tunnista noin neljään tuntiin. Muutoksista huolimatta ohjelman nimi tulisi pysymään samana myös jatkossa.
Muutoksesta kertominen vaikutti olevan juontajalle raskasta, ja herkisti tämän aina kyyneliin asti. ” Kerron tämän todella haikein mielin, sillä Uuden musiikin X on… Oijoijoi…”, Ossi takelteli. Hän kertoo ohjelman tekemisen olleen tälle tärkeää ja ihanaa työtä. ”Ajattelin, että en herkisty. Uuden musiikin X on minulle rakas ohjelma ja tämä on minun unelmatyöni”, hän tunnustaa.
Syynä pestin päättymiseen olikin Ossin mukaan ulkoiset tekijät, eikä tämän oma valinta. ”Kuten arvata saattaa, tämä ei ollut oma päätökseni”, hän selventää.
Vaikka työ Uuden musiikin X:n parissa tulee Ossin osalta päätökseen, tulee hän silti jatkamaan uraansa Ylex:n leivissä. Hän kertoo, että hänen tulevat työtehtävänsä tulevat olemaan sosiaalisen median puolella. Tarkemmin juontaja ei kuitenkaan tässä vaiheessa osaa uransa tulevaisuudesta kertoa.
Asiaa selvennettyään Ossi laittoi Olivia Deanin Lady Lady-kappaleen soimaan. Videomuotoisessa lähetyksessä nähtiin, kuinka Ossi jäi kappaleen soidessa studioon pyyhkimään kyyneleitään, ja tämän kollegat riensivät paikalle halaamaan häntä. Hän kertoo saaneensa kuulijoiltaan heti ilmoituksen jälkeen liudan viestejä, jotka videolähetyksestä päätellen saivat tämän herkistymään.