Kuva: Milena Raappana

Pikku G paljastaa, kuinka jättihitti Me ollaan nuoriso syntyi - "Kasvoi valtaviin mittasuhteisiin"

12.04.2021 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Räjähdysvaara oli vuonna 2003 julkaistu Pikku G:n debyyttialbumi, joka myi valtavia määriä.

Vuonna 2017 comebackin tehnyt Pikku G, eli Henri Vähäkainu, 34, ponnahti suursuosioon alunperin vuonna 2003 julkaistun Räjähdysvaara-albumin ilmestyttyä. Levyn kenties suurin hitti on kappale Me ollaan nuoriso.

Pikku G kertoo radiokanava Suomiräpin haastattelussa juontaja Aleksi Korpijaakolle, että kappaleen idea tuli alun perin The Rasmuksen kitaristilta.

- Se on varmaankin kappale, joka jokaiselle tulee mieleen minusta. Se kasvoi valtaviin mittasuhteisiin ja se on ollut keikkasetissä comebackin jälkeen viimeisenä kappaleena. Se on selvästi se biisi, joka räjäyttää paikan kuin paikan bileisiin.

- The Rasmuksen Pauli Rantasalmi oli minulla tuottajana ja säveltäjänä ja hän oli keksinyt ajatuksen tuosta kappaleesta ja kertosäkeestä. Sitten päätimme ottaa myös kuoron mukaan.

Räjähdysvaara oli vuonna 2003 Suomen myydyin levy. Kyseinen albumi toi ilmi erilaisia arvoja, jotka olivat Pikku G:lle tärkeitä.

- Olihan siellä teemana rakkaus ja koko levy heijasteli omaa maailmankuvaa. Nuori mies on saanut hyvän kasvatuksen Nurmijärvellä ja tietyt arvot ovat tärkeitä. Olen aina ajatellut jutuista positiivisesti ja halunnut tuoda esille asioita, jotka voivat voimaannuttaa muita. Onhan siellä aika kornejakin juttuja, mutta silloin se tuntui siltä, että näin tämä pitää tehdä.

Suomiräp ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Pikku G kertoo millaisen jäljen julkisuudessa kasvaminen jätti: 'Osaan nyt lukea ihmisiä paremmin'

Lue myös: Pikku G paljastaa, mitä tekisi unelmatreffeillään - vastaus yllättää

Kilpailut

Uusimmat