Kuva: Senja Rapila

Marko Hietala palasi sosiaaliseen mediaan - "Olen tullut takaisin"

01.12.2022 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Uudessa julkaisussa Hietala kertoo nopeasti kuulumisiaan sekä Raskasta joulua -konserteista.

Nightwishista ja Tarot-yhtyeestä tuttu muusikko Marko Hietala, 56, ilmoitti Facebook-sivuillaan viime vuoden alussa jättävänsä Nightwishin sekä poistuvansa kokonaan julkisuudesta. Tiedotteessa Hietala kertoi muun muassa musiikkimaailman epäoikeudenmukaisuuksista sekä kroonisesta masennuksestaan.

Nyt Hietala on palannut sosiaaliseen mediaan. Uudessa julkaisussa Hietala kertoo nopeasti kuulumisiaan sekä Raskasta joulua -konserteista. 

"Olen tullut takaisin! Minulla on ollut rentouttava vuosi ja rapiat. Aloin viime kesänä tehdä keikkoja ja tällä hetkellä olen mukana Raskasta joulua -kiertueella. Keikkapromoottorimme meni konkurssiin ja muutama show jouduttiin perumaan, mutta onneksi agenttimme sai keikkoja takaisin", Hietala sanoo.

"Aikaa oli vähän ja tehtävä oli hullu. Suuri kiitos Kari Penttiselle. Tässä vielä virallinen juliste keikoista, jotka tapahtuvat. Jos ilmestyt paikan päälle, rokkaamme kuusestasi koristeet pois", Hietala veistelee.

Toteutuvat Raskasta Joulua -konsertit:

2.12.2022 Ouluhalli

3.12.2022 Lahti Halli

4.12.2022 Verkatehdas, Hämeenlinna, klo 15 ja klo 19

12.12.2022 Mikaeli, Mikkeli

13.12.2022 Mikaeli, Mikkeli

15.12.2022 Paviljonki, Jyväskylä

16.12.2022 Gatorade Center, Turku

18.12.2022 Nokia Arena, Tampere

Näet HIetalan julkaisun alta tai tästä. 

Lue myös: IL: Marko Hietala muistelee Tarja Turusen kanssa tehtyä duettoa: "Kosteasilmäistä touhua"

Lue myös: Marko Hietalan lähtö meinasi päättää Nightwishin uran: "Meni useampi päivä sumussa"

Lue myös: Marko Hietala pohti eroa Nightwishista jo aikasemminkin - "En v*ttu jaksa enää riidellä"

Kilpailut

Uusimmat