Joel Hokka teki paluun uuden yhtyeensä kanssa – kuuntele ensimmäinen single

Hokan mukaan tuleva levy rakentaa musiikillisen sillan 2000-luvun alun suomalaisen rockin kansainvälisen suosion räjähdysmäiseen nousuun.

Julkaistu:

Blind Channelista tuttu Joel Hokka palaa musiikin pariin uuden yhtyeensä kanssa. Tiedotteen mukaan Hokka-nimellä kulkea yhtye on tehnyt levytyssopimuksen Nuclear Blastin kanssa. Debyyttisinkkunsa, In The Darkness yhtye julkaisi tänään.

Hokan lisäksi yhtyeessä ovat mukana The Rasmuksessa kitaraa soittanut Pauli Rantasalmi sekä sosiaalisessa mediassa soittovideoillaan viraali-ilmiöksi noussut rumpali Jimi Aslak.

Hokan mukaan yhtyeen debyyttialbumi rakentaa musiikillisen sillan 2000-luvun alun suomalaisen rockin kansainvälisen suosion räjähdysmäiseen nousuun.

– Tuleva debyyttialbumi on matka sydämen pimeimpiin sopukoihin, jossa kosto kietoutuu rakkauden hauraaseen lankaan ja kärsimyksen tie johtaa odottamattomaan kauneuteen. Jokainen kappale on kuin verinen ruusu, joka kukkii kivun keskellä – terälehtensä ovat täynnä kaipuuta, mutta piikit muistuttavat menetyksen hinnasta, Hokka kertoo tiedotteessa.

Yhtyeen ensimmäisen kappaleen pääset kuuntelemaan alta.

YouTube video

Lue myös: Joel Hokka mietti jopa kiertueen keskeyttämistä pahan unettomuuden vuoksi: ”Siinä murtuu kuka tahansa”