Kuva: Senja Rapila

Robin ottaa Suomen kaupungit haltuun - keikan lisäksi vierailee mielenkiintoisissa paikoissa

22.09.2016 10:20 - Reija Saarinen

Robin kertoo kaupungeista myös sosiaalisessa mediassa.

Robin täytti 24. elokuuta 18 vuotta. Täysi-ikäisyyden myötä laulaja haluaa kokeilla jotain ihan uutta ja lähteekin kiertämään Suomen kaupunkeja uudenlaisella konseptilla.

Kaupungit Haltuun -kiertueella otetaan huomioon niin alaikäiset kuin aikuisemmatkin fanit. Robin esiintyy viikonlopun aikana samassa kaupungissa klubiympäristössä sekä ikärajattomalla keikalla.

Keikkojen lisäksi Robin tekee yllätysvierailuja kaupunkien mielenkiintoisissa paikoissa ja raportoi niistä omissa some-kanavissaan.

Tällä kiertueella haluan tutustua kunnolla kaupunkeihin ja faneihini eri puolilla Suomea. Minulle saa lähettää somen kautta etukäteen ehdotuksia paikoista, joissa kannattaa käydä kussakin keikkakaupungissa. Teen lisäksi ennen keikkoja live-streamejä Facebookissa. Some-kanavieni kautta fanit pääsevät näkemään mitä lavan takana tapahtuu. Järjestän myös joka keikalla hauskan kilpailun, jossa eri kaupungit voivat ottaa mittaa toisistaan, Robin kertoo.

Kiertue alkaa 4. marraskuuta ja liput tulevat myyntiin 23. syyskuuta klo 9.00.

Lue myös: Robin paljastaa: "Ensimmäinen asia, jonka ostan omaan asuntooni"

Kilpailut

Uusimmat