Kuva: Shutterstock

7 seikkaa, joiden avulla vähennät riitoja parisuhteessa - ovatko jo osa arkeanne?

27.09.2020 19:15 - Emmi Moilanen

On hyvä oppia tunnistamaan ne hetket tai sanat, joiden jälkeen erimielisyydet yleensä paisuvat suuremmiksi riidoiksi.

Kirjoitimme aikaisemmin 12 päivän haasteesta, jonka myötä jo pienet ja arkisetkin teot lujittavat parisuhdetta nopeasti. Suhdetta vahvistaa tehokkaasti myös se, että kumppanukset osaavat selvittää erimielisyytensä maltilla. Vaikka riidat kuuluvat elämään, niiden ei tulisi jatkuvasti aiheuttaa mittavia säröjä suhteeseen.

Your Tango -sivusto selvitti, mitkä seikat auttavat vähentämään riitelyä kumppanin kanssa merkittävästi.

1. Oppikaa tunnistamaan hetket tai sanat, joiden jälkeen erimielisyydet eskaloituvat suuremmaksi välienselvittelyksi. Näissä hetkissä on hyvä sopia pieni tauko, jolloin molemmat voivat vetää henkeä ja käsitellä asiaa hetken itsekseen.

2. Sopikaa, että riidat puidaan mahdollisuuksien mukaan ajan kanssa ja rauhallisessa paikassa. Esimerkiksi kotisohva voi olla hyvä maaperä ilmapiirin puhdistamiseen – olette läsnä, mutta voitte halutessanne pitää hieman etäisyyttä tai osoittaa empatiaa toista kohtaan myös kosketuksella.

3. Kantakaa oma osanne riidan selvittelystä. Joskus oman mokan myöntäminen voi tuntua vaikealta, mutta vaikeiden tilanteiden selvittäminen usein vain syventää välejänne.

4. Hyökkäys ei ole paras puolustus. Vaikka riita olisikin kuumentanut tunteita, siirtykää pois puolustuskannalta ja osoittakaa ymmärrystä toisianne kohtaan.

5. Puhu vain omasta puolestasi. Kertokaa asioita omasta näkökulmastanne ja unohtakaa syyttely.

6. Kärjistyvätkö riidat toistuvasti samoista aiheista? Pohtikaa, ovatko ne mahdollista käsitellä niin perin pohjin, että voitte jättää ne kerralla historiaan.

7. Pysykää tiiminä, jossa oman edun tavoittelu ei ole tärkeintä. Pyrkikää ratkaisemaan ongelmat niin, että hyöty on kaikista suurin parisuhteenne kannalta.

Lue myös: Teinien seurustelusta yllättävä tutkimustulos - jos ei seurustele, on onnellisempi

Lue myös: Asiat, joista tulisi keskustella ennen seurustelun aloittamista – toteutuvatko kohdallanne?

Lue myös: Miten seurustelun alkuaika eroaa pitkän suhteen arjesta? 5 hulvatonta totuutta

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat