Kuva: Shutterstock

12 päivän haaste lujittaa parisuhdetta nopeasti - aloittakaa jo tänään!

16.07.2020 19:15 - Emmi Moilanen

Pienetkin teot lujittavat suhdetta nopeasti.

Your Tango -sivusto kirjoittaa kahdentoista päivän haasteesta, jonka on pienine tehtävineen tarkoitus lujittaa parisuhdetta nopeasti. Edetkää tehtäviä kumppanisi kanssa päivä kerrallaan ja katsokaa, millaisia seikkoja haaste tuokaan parisuhteestanne esiin.

Pääset katsomaan päiväkohtaiset haasteet alta.

Päivä 1: Lähtekää ulkoilemaan yhdessä. Kävellessä monien on myös helpompi keskustella vaikeistakin asioista pintaa syvemmältä, kuin vaikkapa kotisohvalla nenät vastakkain istuessa.

Päivä 2: Muistakaa toisianne viestillä. Viesti voi olla flirttaileva tai esimerkiksi yhteinen sisäpiiri vitsi piristämään kiireistä päivää.

Päivä 3: Listatkaa asioita, jotka ovat parisuhteessanne erityisen hyvin. Voitte laittaa ylös myös niitä piirteitä, joihin ihastuitte toisissanne ihan ensimmäiseksi.

Päivä 4: Yllättäkää toisenne. Yllätykset voivat olla pieniä ja arkisiakin – muistakaa tosianne kukilla, valmiiksi laitetulla ruualla tai elokuvaillalla.

Päivä 5: Olkaa lähellä. Aikatauluttakaa tietoisesti päivästänne aikaa läheisyydelle ja suudelmille – sulkekaa puhelimet ja nauttikaa laatuajasta ilman keskeytyksiä.

Päivä 6: Tehkää yhdessä jotakin sellaista, joka haastaa teitä molempia sopivasti.

Päivä 7: Lämmitelkää tunnelmaa makuuhuoneen puolella.

Päivä 8: Puhukaa ja visioikaa parisuhteenne tulevaisuutta. Sulkekaa jälleen ylimääräiset häiriötekijät pois ympäriltänne.

Päivä 9: Käykää läpi parisuhteenne menneisyyttä ja sellaisia kulmakiviä, jotka muistatte erityisen onnellisena aikana.

Päivä 10: Keskustelkaa pienistä, arkisista riidanaiheistanne ja miettikää, millä tavalla asiat voisi selvittää niin, etteivät ne enää nousee vaivaamaan säännöllisesti välejänne.

Päivä 11: Vetäytykää omaan sielunmaisemaanne ja pohtikaa, mitkä ovat omia ”sokeita pisteitänne” ja kuinka niitä voisi korjata. Esimerkkejä näistä ovat muun muassa vaikeus pyytää anteeksi, omilla mielipiteillä jyrääminen tai kumppanin kritisointi.

Päivä 12: Summatkaa aiempien päivien oppeja ja kääntäkää katseet tulevaisuuteen. Mitä sellaista haaste opetti, joista haluatte pitää myös jatkossa kiinni?

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lue myös: Nyt pukeudutaan ostoskasseihin - uusi muotihaaste leviää sosiaalisessa mediassa

Lue myös: Asiat, joista tulisi keskustella ennen seurustelun aloittamista – toteutuvatko kohdallanne?

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat