Kuva: Fotolia

Vaginan seinämät muuttuvat violeteiksi, ihosi hehkuu kauniisti - lue, miten seksi vaikuttaa kehoomme

04.07.2016 17:15 - Tiina Svensk

Oletko koskaan ajatellut, mitä kaikkea kehossasi tapahtuu seksin aikana?

Seksi tuntuu hyvältä ja on parhaimmillaan tajunnanräjäyttävän loistavaa - mutta mitä kaikkea se oikein tekee kehollemme? SELF -sivusto haastatteli tohtoria ja gynekologia, joka kertoi seksin vaikuttavaan kehoomme merkittävästi myös ennen ja jälkeen petipuuhien.

Tätä sykliä kutsutaan seksuaaliseksi sykliksi, joka voidaa jakaa viiteen osaan:

Ensimmäinen vaihe - halu

Ensimmäistä vaihetta ei välttämättä listata virallisesti osaksi seksuaalista sykliä. Kuitenkin se on merkittävä osa seksiä, sillä se on ensimmäinen tunne siitä, että haluat seksiä.

Tutkijoiden mukaan ensimmäinen halu ei kuitenkaan vielä aiheuta fyysisiä reaktioita, sillä kyse ei ole vielä kiihottumisesta. Halua kuitenkin useimmiten - ja toivottavasti - seuraa fyysisen kiihottumisen vaihe, josta seksuaalinen sykli virallisesti alkaa.

Toinen vaihe - innostus

Syklin toinen vaihe tarkoittaa käytännössä hetkeä, jolloin esileikki alkaa ja johtaa seksiin. Jo silloin kehossasi tapahtuu enemmän kuin saatatkaan uskoa:

1. Sykkeesi ja verenpaineesi nousevat.

2. Riippuen ihotyypistäsi, poskesi saattavat ja kaulasi alue saattaa punastua hieman.

3. Kehoon vapautuu typpioksidia, jolloin lihakset rentoutuvat ja verenkierto tehostuu vaginan ja lantion alueella.

4. Lisääntynyt verenkierto lisää myös kosteutta vaginassa.

5. Klitoris, joka on samaa kudosta kuin penis, turpoaa lisääntyneen verenkierron ansiosta.

6. Lisääntyneen verenkierron ansiosta myös nännit saattavat kovettua ja rinnat muuttuvat herkemmiksi.

7. Vagina laajenee osittain, ja supistuu osittain, jotta sperma kulkisi helpommin kohti kohdunkaulaa.

8. Kun seksi etenee kohti orgasmia, lihakset alkavat jännittyä.

Kolmas vaihe - tasaantuminen

Vaikka vaiheen nimi saattaa kuulostaa tylsältä, sitä se ei todellisuudessa kuitenkaan ole: kyse on vaiheesta, missä kumpikaan ei ole vielä tullut, vaan seksi jatkuu kohti orgasmia.

9. Aivojen mielihyväkeskukset, kuten hippokampus ja mantelitumake ovat erittäin aktiiviset. Lisäksi ahdistuksen tunteesta vastuussa olevat osat aivoissa hiljenevät, mitä kiihottuneempi olet.

10. Dopamiini ja adrenaliinitasot nousevat kovaa vauhtia. Ne auttavat verenkiertoa keskittymään tärkeisiin lihasryhmiin, joita tarvitset seksissä.

11. Vaginan seinämät muuttuvat tumman violetin sävyisiksi kiihtyneen verenkierron vuoksi.

12. Lihasjännitykset saattavat muuttua kevyiksi lihaskrampeiksi.

13. Rauhaset, joita kutsutaan Bartholinin rauhasiksi, vapauttavat enemmän nestettä vaginaan.

14. Klitoriksesta tulee entistä herkempi.

Neljäs vaihe - orgasmi

Jos saat orgasmin seksin aikana, kyse on syklin neljännestä vaiheessa, missä kaikki kehon toiminnot ovat huipussaan:

15. Sydämesi syke, hengittäminen ja verenpaine ovat korkeimmillaan.

16. Kehoosi vapautuu valtava määrä oksitosiinia, mikä saa kohdun jännittymään.

17. Vaginan, peräaukon ja lantionpohjan lihakset kouristuvat voimakkaasti ja nopeasti.

Viides vaihe - lopetus

Sykli loppuu seksin jälkeisiin hetkiin, jotka vietätte yhdessä:

18. Kaikki kehossasi palautuu normaaliksi kohdunkaulaa lukuunottamatta: se pysyy laajentuneena 20-30 minuuttia orgasmin jälkeen.

19. Saatat kokea myös orgasmin jälkeisen hehkun, joka johtuu suuresta määrästä oksitosiinia.

Lue myös: 5 vinkkiä parempaan seksiin - lue konkreettiset keinot

Lähde: SELF

Kilpailut

Uusimmat