Kuva: Fotolia

Tiesitkö? Seksiä ei kannata harrastaa vatsa kovana

06.06.2017 11:45 - Karoliina Kotala

Harva tietää, että petipuuhat ummetuksen aikana voivat olla terveysriski.

Ummetuksesta kärsivä tietää, että seksi ei välttämättä tunnu erityisen houkuttelevalta. Jos peräsuoli on täynnä ulostetta, joka ei tunnu poistuvan, on olo usein raskas ja turvonnut. Naisella peräsuoli myös sijaitsee aivan vaginan takana, joten seksi voi olla epämukavaa ja jopa kivuliasta.

Kivun lisäksi seksi ummetuksesta kärsivänä voi olla myös haitallista terveydelle, sillä se altistaa tulehduksille. Jos ulostetta on peräsuolessa paljon, on mahdollista, että ulostetta kulkeutuu seksin aikana vaginaan tai virtsaputkeen, jolloin siitä voi seurata hoitoa vaativa tulehdus.

Silti asiantuntijoiden mukaan seksistä ei ole pakko kieltäytyä, jos mieli tekee petipuuhiin. Osa uskoo yhdynnän voivan jopa laittaa suolen toiminnalle vauhtia. Paras asento harrastaa seksiä ummetuksen aikana puolestaan on takaapäin, nelinkontin asennossa.

Asiantuntijat muistuttavat kuitenkin, ettei seksi ole paras keino helpottaa ummetusta. Sen sijana nauti runsaasti vettä ja muista syödä tarpeeksi kuituja.

Lue myös: Onko vatsa ongelmakohtasi? 5 tehokkainta treeniä päästä eroon mahamakkaroista

Lue myös: Onko sinullakin kuolleen pepun syndrooma?

Lähde: Women’s Health Magazine

Kilpailut

Uusimmat