Kuva: Shutterstock

Pikaruoka vaikuttaa sperman laatuun - "On tärkeää miettiä, mitä suuhunsa laittaa"

28.06.2019 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tutkimukseen osallistui noin 3000 miestä.

Harvardin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että roskaruokaa syövillä miehillä on huonompi sperman laatu kuin niillä, jotka eivät nauti pikaruokaa.

Tutkimuksessa oli mukana noin 3000 18-20-vuotiasta miestä, ja siinä vertailtiin ruokatottumuksia sekä spermaa toisiinsa. Tutkimuksessa huomattiin, että pikaruoan, kuten pizzan, prosessoidun lihan tai muiden herkkujen, syöminen heikensi sperman laatua. Tutkimuksessa huomattiin myös, että vegaaneilla siittiötiheys oli parempi kuin muilla. Myös kalaruoat vaikuttavat sperman laatuun positiivisesti.

Tutkimus on LadBible-sivuston mukaan merkittävä, sillä kolmanneksella niistä pariskunnista, jotka taistelevat lapsettomuuden kanssa, liittyvät ongelmat juurikin spermaan. Ehkäpä ruokatottumuksilla on siis enemmän merkitystä kuin kukaan olisi uskonut?

Professori Allan Pacey Sheftfieldin yliopistosta kommentoi tutkimusta Daily Mail -lehdelle.

- Tämä näyttää sen, miten tärkeää on miettiä, mitä suuhunsa laittaa. Pizzat, sipsit ja punainen liha vaikuttavat antioksidanttitasoihin ja tämä taas spermaan.

Lue myös: Sperma-ruuista tehtiin keittokirja: "Samanlaista herkkua kuin viinit ja juustot"

Lue myös: Minkä laatuista spermaa eurooppalaisilla miehillä on? Suomi mukana listalla

Lähde: LadBible

Kilpailut

Uusimmat