Kuva: AOP

Julkkikset intoutuivat esittelemään alusvaatteitaan punaisella matolla - kuvat rohkeista tyyleistä

11.09.2019 17:15 - Iiro Myllymäki

Rihannan alusvaatemerkin muotinäytös innoitti monia paljastavaan pukeutumiseen.

Julkkikset ovat näyttäytyneet monissa muotinäytöksissä New Yorkin muotiviikoilla. Erityisesti yksi muotinäytös on kannustanut näytöskävijöitä rohkeaan pukeutumiseen. Rihannan alusvaatemerkki Savage X Fentyn muotinäytöksessä monet intoutuivatkin esittelemään alusvaatteitaan osana juhlalookia.

Punaisella matolla rintaliivejään väläyttelivät muun muassa Bella Hadid, Cara Delevingne, Vanessa Hudgens ja Halsey. Halseyn juhlatyylistä kirjoitimme enemmän tässä jutussa. Pukeutujat osoittivat rohkealla tyylillään, että alusvaatteet voi hyvin ottaa osaksi seksikästä juhlapukeutumista.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Plusmalli Ashley Graham esitteli vauvavatsaansa niin ikään paljastavassa tyylissä.

(kuva: AOP)

Laulaja Rihanna on saavuttanut suurta menestystä myös alusvaate- ja kauneusbisneksessä. Nainen lanseerasi Savage X Fenty -malliston ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja hän on halunnut profiloida alusvaatteensa kaikenkokoisille naisille sopiviksi.

- Haluamme, että tunnet olosi seksikkääksi ja että sinulla on hauskaa, Rihanna selittää brändinsä ideologiaa merkin nettisivuilla.

Laulajan bisnekset ovat lyöneet kunnolla leiville, sillä niiden ansiosta nainen on Forbesin mukaan maailman tämän hetken rikkain naisartisti. Rihanna julkaisi viimeisimmän albuminsa vuonna 2016, ja vuotaneiden tietojen mukaan naiselta ilmestyisi uusi albumi tämän vuoden joulukuussa.

Lue myös: Rihanna kiusoittelee fanejaan somessa - nähdäänkö tähti uudessa supersankarielokuvassa?

Lue myös: Rintaliivimuodissa yksi seikka näkyy nyt vahvasti - 3 tärppiä syksyn alusvaatemuotiin

Lähteet: Savage X Fenty, The Guardian

Kilpailut

Uusimmat