Kuva: AOP

Justin Timberlake kuvattiin hellissä tunnelmissa vastanäyttelijänsä kanssa: Kertoi juoneensa liikaa

30.11.2019 19:15 - Sallamaari Niittymäki

Näyttelijäpariskunta Timberlake ja Biel ovat olleet yhdessä jo 12 vuotta.

Laulaja ja näyttelijä Justin Timberlake, 38, kuvattiin viime maanantaina juhlimassa ja läheisissä tunnelmissa vastanäyttelijänsä Alisha Wainwrightin, 30, kanssa. Näyttelijätär piteli kättään Timberlaken polvella ja tämän jälkeen he pitelivät toisiaan hellästi kädestä.

Juhlaseurue koostui Palmer-draamaelokuvan työryhmästä, jossa Wainwright ja Timberlake esittävät rakastavaisia.

Timberlake on seurustellut näyttelijä Jessica Bielin, 37, kanssa vuodesta 2007 ja he ovat yksi Hollywoodin kuuluisimmista tähtipareista. Naimisiin he menivät vuonna 2012. Parilla on myös poika, jonka he saivat vuonna 2015.

Kumpikaan ei ole kommentoinut asiaa julkisesti. E!News-viihdesivusto on kuitenkin kertonut saaneensa sisäpiiriläisten kommentin asiasta. Lähteen mukaan pari aikoo mennä eteenpäin ja heidän avioliittonsa tulee selviämään tästä.

- Justin potee huonoa omatuntoa ja aikoo hyvittää tämän vaimolleen. Jessica on niin hyvä hänelle ja hän [Justin] tietää miten onnekas on, sisäpiiriläinen kertoo. 

Poptähti kuulemman joi liikaa ja hänet jouduttiin kantamaan pois juhlista. Lähteen mukaan mitään sen kummempaa ei tapahtunut.

- Me kaikki hengasimme yhdessä, sen pituinen se, Timberlake kertoo lähteen mukaan. 

Wainwrightin edustaja kommentoi myös asiaa. Hän oli samoilla linjoilla ja oli sitä mieltä, ettei tilanne kaipaa spekulaatiota.

- Video voi näyttää siltä, mutta todellisuudessa mitään ei ole tapahtunut. Vain hyvät ystävät, työtiimin jäsenet ja muut alan ihmiset yhdessä. He kaikki tuntevat toisensa ja viettivät iltaa. Ihan totta, he olivat avoimella parvekkeella New Orleansissa ja ovat kuuluisia. Se ei ollut mitään.

Lue myös: Halloweenin hauskin pari? Justin Timberlake ja Jessica Biel säväyttivät persoonallisesti

Lue myös: Hollywood-tähdeltä rajua puhetta Justin Timberlakesta: Kaikki eivät ole hyviä ihmisiä

Lue myös: Justin Timberlake paljastaa, kuinka sai tietää vaimonsa Jessica Bielin raskaudesta

Lähde: Seventeen, The Sun ja E!News

Kilpailut

Uusimmat