Kuva: Milena Raappana

IL: Kolmen lapsen äiti Mira Luoti keikkailusta ja perhe-elämästä: 'Kuviot mietitään tarkkaan'

09.03.2020 17:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Luodin vanhemat lapset ovat tottuneet keikkailuun.

Laulaja Mira Luoti, 42, on kolmen lapsen äiti. Artisti on siis joutunut miettimään jo pitkään, kuinka keikkailevan taiteilijan elämän voi yhdistää äiteyden kanssa.

– Aina ensin käymme perheen kesken läpi suunnitelmani, Luoti kertoo Iltalehden haastattelussa ja jatkaa:

– Kun yksi lapsista on alle kouluikäinen, niin täytyy hyvin tarkkaan miettiä se kuvio ensin – ja sitten vasta pistää nimi paperiin. Siihen nyt on totuttu, ja minulla on ollut aina tietyissä jutuissa lapset mukana.

Tänä vuonna Luotia työllistävät muun muassa Maanalainen Armeija -projekti sekä rooli Samppalinnan Kesäteatterissa. Lapset tulevat työkeikoille mukaan tarpeen vaatiessa eikä viihdemaailma ole heille mitenkään outo.

– Vanhemmat lapseni ovat kasvaneet PMMP:n keikkabussissa, ja he ovat molemmat hakeutuneet musiikkiluokalle ja heillä on Tavastialla keikka toukokuussa, Luoti sanoo.

Luoti kertoi vastikään Voice.fi:n haastattelussa, että Ilmastonmuutos aiheuttaa hänessä ahdistusta hänen itsensä ja lastensa kohdalla. Hän kokee, että tukalaa tunnetta pystyy kuitenkin lievittämään omilla toimilla, kuten kierrättämällä oikein ja esimeriksi käyttämällä julkisia. Voit lukea lisää tästä.

Lue myös: Mira Luoti: 'Lapseni syövät lihaa, mutta joskus näytän heille hirveitä esimerkkejä tehotuotannosta'

Lue myös: Jouni Hynysen soolomusiikki kelpaa myös äideille - "Levyllä seikkaileva ukko on kuin meikäläinen"

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat