Kuva: AOP

Huippusuosittu Mr. Bean 30 vuotta - ikoninen hahmo on kaiverrettu jopa kiinalaiseen riisipeltoon

17.09.2020 13:15 - Roy Kokkonen

30 vuotta ensiesiintymisensä tehnyt Mr. Bean on sittemmin noussut suursuosioon.

Kun Mr. Bean nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, edes nimikkoroolia näyttelevä Rowan Atkinson, 65, ei ajatellut kyseessä olevan yhden sarjan ihmettä kummempi hahmo.

Toisin kävi.

30 vuotta myöhemmin Mr. Bean tunnetaan kansainvälisesti ikonisena hahmona, joka jaksaa naurattaa edelleen. Alkuperäisen sarjan jälkeen on hahmosta on tehty elokuvia, piirrosanimaatioita, pelejä, sovelluksia ja lukuisia oheistuotteita.

- Mr. Bean on loppujen lopuksi lapsi miehen kehossa. Lapsien käytös on samanlaista kulttuurista tai rodusta rriippumatta, se tunnistetaan ja sille nauretaan. Lapsellinen, anarkistinen käytös tulee aina olemaan hauskaa, Atkinson kertoo.

Hahmon suosio on erityisen suurta kiinassa. Shenyangissa hahmo on taiteltu jopa riisipeltoon. Lisäksi hahmo on ikuistettu kiinalaiseeLn vahakabinettiin yhdessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jon-unin kanssa.

Sarjaa ja animaatioita on näytetty yli 190 maassa. Yli 100 eri lentoyhtiötä on lisäksi tarjonnut Mr. Beania katsottavaksi lennon aikana.

Hahmon näytteleminen oli stressaavaa

Atkinson luopui roolista vuonna 2012. Hän kertoi tuolloin, että hahmon näytteleminen viisikymppisenä oli haastavaa.

- Lapsenkaltaisen hahmon esittäminen tässä iässä on hiukan surullista, hän kertoi tuolloin. 

Näytteliijä kuitenkin palasi rooliin vielä kerran hahmon 25-vuotisjuhlan kunniaksi.

Suosiosta huolimatta hahmon esittäminen oli ajoittain hyvin stressaavaa. 

- Kaikki näytteleminen on minulle stressaavaa, mutta erityisesti näin oli Mr. Beanin kohdalla, koska tunsin valtavaa velvollisuudentuntoa tehdä siitä hauska, Atkinson kertoo.

Lue myös: Mr. Beanin kaksoisolento löydettiin - pakistanilainen mies on kuin ilmetty elokuvahahmo

Lähteet: Mirror, Metro

Kilpailut

Uusimmat