Kuva: AOP

Gwen Stefani, 51, kihlautui - odotettu uutinen sai somessa innostuneen vastaanoton

28.10.2020 09:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Stefani ja Blake Shelton ovat olleet yhdessä vuodesta 2015 saakka.

Gwen Stefani, 51, kihlautui rakkaansa Blake Sheltonin, 44, kanssa. Pari paljasti iloisen uutisen Instagramissa ihastuttavan kuvan kera. 

Otoksessa Stefani ja Shelton suutelevat. Stefanin käsi on ojennettuna eteen niin, että sormus pääsee oikeuksiinsa. 

"Kyllä kiitos," Stefani toteaa kuvan yhteydessä.

Kihlausuutinen on ollut Stefanin seuraajille erittäin mieluinen. Sen voi päätellä hurjasta tykkäysmäärästä, jonka kuva on saavuttanut muutaman tunnin aikana. Myös onnitteluja on tullut runsaasti.

"En voisi olla iloisempi. Olen niin onnellinen, että olette löytäneet toisenne."

"Vihdoinkin."

"Tätä on odotettu."

Julkaisun kommentteineen näet alta. Jos kuva ei jostain syystä näy, pääset katsomaan sen myös täältä.

Stefani ja Shelton tapasivat toisensa vuonna 2015 The Voice -ohjelman kuvauksissa, jossa heistä kumpikin toimi tuomarina. Suhde läheni ja muuttui myöhemmin rakkaudeksi. 

Stefanilla on kolme poikaa aiemmasta liitostaan Gavin Rossdalen kanssa. Heidän suhteensa päättyi eroon elokuussa 2015. 

Lue myös: Miten Gwen Stefani voi näyttää aina yhtä upealta? Lue tähden 3 erinomaista kauneusohjetta

Lue myös: Some sekosi Gwen Stefanin, 50, tyrmäävästä gaalalookista: "Hitsi, miten hyvältä hän näyttää"

Kilpailut

Uusimmat