Kuva: AOP

Alieneiden metsästystä - Khloé Kardashian ja Tristan Thompson järjestivät erikoiset treffit

18.04.2021 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pariskunta oli hetken aikaa erossa pettämiskohun vuoksi, mutta palasi lopulta yhteen.

Yhteen palanneet Khloé Kardashian, 36, ja Tristan Thompson, 30, olivat päättäneet järjestää hieman erilaisemmat treffit.

Tuoreessa Keeping Up With The Kardashians -sarjan tiiserissä nimittäin nähdään kohtaus, jossa pariskunta on lähtenyt metsästämään alieneita.

- Malibussa on itse asiassa tuhansia Ufo-havaintoja. Otin asioista selvää ja löysin tietoja jäljestä, jossa pitäisi olla alieneiden energiaa. Olen niin innoissani, Kardashian sanoo videolla.

Thompson ei ollut asiasta ehkä yhtä innoissaan kuin puolisonsa.

- Khloé kutsui minut ja luulen, että olin viimeinen ihminen, jonka hän halusi mukaan tuollaiselle kävelylle. Mutta olihan se tietynlaista laatuaikaa. En myöskään käy tällä hetkellä pelaamassa koripalloa, niin ylimääräinen lenkkeily kauniin naisen kanssa tuli tarpeeseen.

Näet videon treffeistä alta tai tästä.

Pariskunnalla oli vuoden 2019 alussa kriisi, kun Thompson muhinoi Jordyn Woods -nimisen naisen kanssa. Kohujen saattelemana Kardashian ja Thompson erosivat. Woods teki asian tiimoilta myös valheenpaljastustestin, jonka mukaan hän ei kuitenkaan harrastanut seksiä Thompsonin kanssa. Tämän jälkeen Thompson yritti usein saada Kardashianin takaisin ja lupasi olla parempi mies.

Lue myös: Khloé Kardashian julkaisi pitkästä aikaa pariskuntakuvia - kiittää samalla miestään

Lue myös: Khloé Kardashianin mies nähtiin vieraan naisen kanssa - totuus katkaisi huhuilta siivet

Lähde: EOnline

Kilpailut

Uusimmat