Kuva: AOP

Bradley Cooper kertoo kollegan raivostuneen hänen seitsemästä Oscar-ehdokkuudestaan: "En unohda sitä"

21.06.2022 10:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Cooper vastasi toiselle ohjaajalle tiukasti.

Näyttelijä ja elokuvaohjaaja Bradley Cooper, 47, on saavuttanut urallaan jopa seitsemän Oscar-ehdokkuutta, joista kolme tipahtivat muutaman vuoden takaisesta A Star Is Born -elokuvasta. Cooperin mukaan hänen menestyksensä on kuitenkin aiheuttanut kollegoissa myös närää.

A Star Is Bornin aikoihin toinen tunnettu ohjaaja hakeutui juhlissa Cooperin seuraan ja lyttäsi hänen saavutuksensa. Cooper kertoo, että hänen seurassaan oli myös tunnettu ja kolme Oscar-ehdokkuutta itsekin saanut näyttelijä, johon ohjaaja puheillaan myös viittasi. 

- Minkälaisessa maailmassa me elämme, jos sinä olet saanut seitsemän ehdokkuutta ja hän vain kolme? Ohjaaja oli kysynyt Cooperilta.

Cooper itsekin tulistui epäasiallisesta kommentista.

- Olin ihan että kaveri, miksi olet noin kusipää? En koskaan unohda sitä, Cooper muistelee välikohtausta.

Tällä hetkellä Cooperilla on työn alla itse ohjaamansa elokuva Maestro, jossa hän myös näyttelee pääosan. Elokuva on jo kuitenkin ennen julkaisuaan saanut kritiikkiä muun muassa Cooperin roolittamisesta elokuvaan sekä hänen pukemastaan irtonenästä. Lisää elokuvasta voit lukea alta. 

Lue myös: Bradley Cooperin tekonenästä uutuusroolissa syttyi someraivo: "Kuka hitto teki päätöksen"

Lue myös: Bradley Cooper pääsi irti kokaiinista ystävänsä avulla - "Hän otti riskin ja kävi kanssani vaikean keskustelun"

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat