Kuva: AOP

Bradley Cooper pääsi irti kokaiinista ystävänsä avulla - "Hän otti riskin ja kävi kanssani vaikean keskustelun"

16.06.2022 22:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Näyttelijä kertoo olleensa riippuvainen huumeista ja alkoholista. Riippuvuutensa aikana hän suojeli itseään olemalla ilkeä muille.

Näyttelijänä ja ohjaajana tunnettu Bradley Cooper, 47, on tehnyt ison muutoksen elämässään.

Cooper kertoo Smartless-podcastin tuoreessa jaksossa taannoisesta päihdeongelmastaan. Hän muistelee olleensa itsetuhoisella tiellä aina siihen saakka, kunnes hänen ystävänsä, näyttelijä Will Arnett astui kuvioihin ja huomautti näyttelijää tämän toiminnasta.

- Olin koukussa kokaiiniin, Cooper muistelee. Hän kertoo podcastissa kärsineensä myös masennuksesta.

Näyttelijä kertoo omanneensa huonon itsetunnon riippuvuutensa aikana. Hän muistelee käyttäneensä "ilkeää huumoria" suojellakseen itseään, joka johti siihen, että hän oli inhottava muille. Eräissä juhlissa, joihin myös Arnett osallistui, Cooper muistelee viihdyttäneensä omasta mielestään muita juhlavieraita jutuillaan. Arnett oli kuitenkin myöhemmin huomauttanut näyttelijän olleen "todellinen paskapää" koko illan ajan.

Cooperin mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän alkoi pohtimaan omaa päihderiippuvuuttaan.

- En ikinä unohda sitä, näyttelijä toteaa.

Hän kutsuukin Arnettia syyksi, jonka vuoksi näyttelijä raitistui.

- Hän otti riskin ja kävi kanssani vaikean keskustelun, joka laittoi minut koko elämäni muuttavalle polulle, Cooper muistelee vuosien takaisia tapahtumia.

Arnett kuvailee jaksossa Cooperin raitistumista muodonmuutokseksi, joka miehessä tapahtui. Näyttelijän elämä muuttui totaalisesti, ja tätä oli Arnettin mukava seurata.

Lopullisen rauhan Cooper kuitenkin sai tyttärensä Lean, 5, syntymän myötä. Lean äiti on malli Irina Shayuk, 36. Pariskunta erosi vuonna 2019.

Lapsen saaminen onkin tuonut elämään uusia sävyjä.

- Se on yksinkertaisesti parhain asia, Cooper kuvailee isyyttä.

Cooperilla ja Shayukilla on yhteishuoltajuus ja näyttelijän mukaan hänen lapsensa äiti on mitä uskomattomin vanhempi.

Lue myös: Bradley Cooperin tekonenästä uutuusroolissa syttyi someraivo: "Kuka hitto teki päätöksen"

Lue myös: Vieläkö muistat Lady Gagan ja Bradley Cooperin suhdehuhut? Cooper kommentoi kohuesitystä

Lue myös: Irina Shayk ja Bradley Cooper suhdehuhujen keskellä - edustivat samassa ensi-illassa

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat