Kuva: AOP / Shutterstock

Avril Lavigne ja rap-artisti Tyga ovat eronneet - suhde kesti kolme kuukautta

21.06.2023 14:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Pariskunta nähtiin maaliskuussa hempeissä tunnelmissa Pariisin muotiviikolla

Viihdesivusto E! News:n mukaan laulaja Avril Lavigne, 38, ja rap-artisti Tyga, 33, ovat eronneet noin kolmen kuukauden mittaisen romanssin päätteeksi.

- He ovat eronneet. He ovat silti todella hyviä ystäviä ja he kunnioittavat syvästi toisiaan, mutta heidän suhteensa ei vain toiminut, lähde kertoo viihdesivustolle.

Suhdehuhut pariskunnan ympärillä lähtivät liikkeelle, kun kaksikko osallistui maaliskuussa yhdessä Pariisin muotiviikolle, jossa heidän nähtiin myös vaihtavan suudelmia muotitalo Muglerin järjestämissä juhlissa.

Lavigne erosi helmikuussa puolisostaan Mod Sunista vain vuosi kihlautumisensa jälkeen. Vain muutama päivä ennen erouutista Lavigne ja Tyga nähtiin illallisella Kaliforniassa sijaitsevassa Nobu-ravintolassa yhdessä ystäväseurueen kanssa. Tuolloin kaksikon nähtiin niin ikään halailevan toisiaan.

Tyga on aiemmin seurustellut muun muassa tosi-tv-tähti Kylie Jennerin, sekä muotisuunnittelijana tunnetun Camaryn Swansonin kanssa.

Lue myös: Avril Lavigne ja rap-artisti Tyga hempeissä tunnelmissa - suudelmat tallentuivat kuviin

Lue myös: Tyga osti Avril Lavignelle hulppean korun - hintaa uniikilla luomuksella yli 75 000 euroa

Lue myös: Avril Lavigne ja Mod Sun: Ero!

Lähde: E! News

Kilpailut

Uusimmat