IS: Mannerheim-elokuvaan käytetty jo kolme miljoonaa

23.05.2011 07:49 - Eeva Rajala

Mannerheim-elokuvan rahoituksessa on ollut koko ajan vaikeuksissa. Tuottaja Markus Selin on kuitenkin luottavaisena, kertoo Ilta-Sanomat.

- Joka tapauksessa elokuva tehdään. Se on niin upea käsikirjoitus. Elokuvan valmistelemiseen on palanut jo kolme miljoonaa euroa, mistä merkittävä osa voidaan hyödyntää, kuten puvusto ja lavastus. Puvusto on käytännössä valmis. Helsingissä on tuhannen neliön varastohalli täynnä pukuja, Markus Selin sanoo lehdelle.

Ohjaaja Renny Harlin kertoi viikonlopun Ilta-Sanomissa vetäytyvänsä elokuvasta. Hänellä ei enää ollut tarpeeksi luottamusta projektiin. Selin ei vielä paljasta uuden ohjaajan nimeä.

- Toivoisin, että kesäkuun alun ja juhannuksen välissä voisimme jo kertoa enemmän. Kaikki kerrotaan kerralla. Näyttää, että kaikki on nyt pulkassa, mutta olemme jo kaksi kertaa aiemminkin kertoneet niin, Selin huomauttaa.

Selin tunnustaa, että hänellä on projektissa pelissä myös omia rahoja, niin sanotusti kaikki pelissä. Elokuvan rahoitusta on yritetty vauhdittaan myös myymällä 50 euroa hintaisia ennakkolippuja. Selinin mukaan kukaan ei ole vaatinut rahojaan takaisin.

Myös MTV3 on ollut rahoittamassa elokuvan alkuvaihetta. Liikemies Hjallis Harkimo on myös ilmoittanut osallistuvansa Mannerheimin rahoitukseen, mutta summasta ei ole puhuttu. Hän ei lehden mukaan ole vetäytymässä, eikä vaatimassa rahojaan takaisin.

Pokerinpelaaja Ilari Sahamiehellä on pelissä mukana 350 000 euroa. Hän ei vielä osannut sanoa, aikoo vetää rahat pois.

- En ole miettinyt asiaa. Totta kai Rennyn vetäytyminen oli vähän pettymys, Sahamies sanoo lehdelle.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat