Kuva: AOP

Kanye West värjäsi hiuksensa vaaleiksi, katso

09.12.2016 10:00 - Senja Rapila

Huhutusti hermoromahduksesta kärsinyt räppäri on kuin eri mies.

Räppäri Kanye West, 39, joutui marraskuun puolella sairaalahoitoon sekavuuden ja unettomuuden vuoksi. Kerrottiin, että hänet kuljetettiin käsiraudoissa kymmenen päivän pakkohoitoon Kalifornian yliopiston Los Angelesin klinikalle.

West pääsi sairaalahoidosta pois joulukuun alussa, jonka jälkeen uutisoitiin, että Kim Kardashianin, 36, kerrotaan suunnittelevan eroa räppärirakkaastaan. Pariskunta on ollut naimisissa jo yli 2,5 vuoden ajan.

Kanye West kuvattiin nyt ensimmäisen kerran sairaalastapääsyn jälkeen ja hän vaikuttaa muuttuneelta mieheltä. Tuoreista kuvista näkee, että West on kasvattanut hiuksiaan ja värjännyt ne vaaleiksi.

Voit katsoa tuoreen kuvan alapuolelta.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Kanye West pääsi sairaalasta: "Tämä on ollut hänelle helvettiä"

Lue myös: Lady Gaga osoittaa tukensa Kanye Westille: "On rohkeaa keskeyttää kiertue"

Kilpailut

Uusimmat