Kuva: AOP

Kolumni: Ymmärtääkö kukaan Justin Bieberiä?

29.09.2016 14:45 - Senja Rapila

Maailmantähden konserttielämykset ovat muuttuneet viimeisen vuoden aikana masentaviksi ja osaltaan ahdistaviksi playback-hullutteluiksi, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Senja Rapila.

Tämä viikko oli monelle hyvin merkittävä, sillä Justin Bieber saapui kiertueensa kanssa Helsinkiin. Ensimmäinen konsertti myytiin niin äkkiä loppuun, että tällä kertaa kanadalaispoppari esiintyi kahtena päivänä Helsingin Hartwall Arenalla. Molemmat keikat saivat kuitenkin suomalaisyleisön pettymään yhtä karvaasti kuin brittiyleisön aiemmin.

Kuten monissa medioissakin spekuloitiin, koko Purpose-kiertue on mielestäni sydäntä riistävä kannanotto, kuten samaa nimeä kantava levykin.

Kun I'll Show You -kappaleen alkaessa Bieberin päälle laskeutui häkki, tunsin kuinka ahdistuksen möykky asettui rintaani. Kun koko maailman silmätikku lauloi "My life is a movie and everyone is watching" ja "It's like they want me to be perfect, when they don't even know that I'm hurting" pienessä, televisiomaisessa häkissä, koko areena kiljui suoraa huutoa.

Siitähän Justin lauloi: kukaan kiljuvista faneista ei kiinnittänyt huomiota siihen, että rakastettu artisti käveli lavalla silmät väsyneinä ja sieluttomana. Kukaan ei huomannut, että hänellä oli huono olla. Kaikki vain kiljuivat ja huusivat.

Olisin halunnut huutaa kaikille, että olkaa hiljaa ja kuunnelkaa nyt hetki. Olisin halunnut tietää mitä tapahtuisi, jos koko hallista loppuisi "tosifanien" fanaattinen kiljuminen ja lavalla olisi vain alakuloinen, voimaton supertähti loputtoman hiljaisuuden keskellä. Olisiko hän sanonut mitään? Olisiko hän kysynyt mikä on vialla? Olisiko hän romahtanut tai liikuttunut? Poistunut lavalta?

Pidän Bieberistä, mutta en mitenkään voinut nauttia keikasta, kun koko maailman rakastama tähti tuijotti tyhjänä ja apaattisena yleisöään. Tuijotin lavalle surullisena kuvitellen vain sitä, kuinka huono olo hänellä oli sillä hetkellä.

Monia myös ärsytti se, ettei kauniista ja heleästä äänestään tunnettu artisti laulanut miltei yhtään kappaletta livenä, vaan kaikki tuntui tulevan playbackina. Kun pyörittelin asiaa päässäni ja katsoin riutuneen näköistä poikaa lavalla, pohdin ärtyneenä itsekin, miksi niin lahjakas nuori oli päättänyt olla käyttämättä ääntään. Eikä kyseessä ollut ensimmäinen playback-keikka Purpose-kiertueen aikana.

Kun Bieber aloitti lopulta odotetuimman kappaleensa Baby, yleisömeri räjähti riemuun. Kappaleella ei ollut taustanauhoja, mutta silti poppari lauloi kappaleesta vain muutaman lauseen. Loput hoiti kiihkeä yleisö, joka tiesi kappaleen sanat ulkoa. Bieber ei edes yrittänyt. Kun pelkkä paikallaan seisominen saa aikaan korvat kuurouttavan kiljumismeren, miksi hänen pitäisi edes vaivautua? 

Kuulin kuitenkin junassa eräältä naiselta, että ensimmäinen keikka oli ollut huomattavasti pahempi. Bieber ei ollut laulattanut yleisöä, eikä vaihtanut vaatteita. Hän oli pyöriskellyt flegmaattisena lavalla, ilman minkäänlaista kontaktia yleisöön. Tajusin silloin, että kyse ei välttämättä ollut pelkästä uupumuksesta.

Ensimmäisen Suomen keikan päivänä, maanantaina 26. syyskuuta 2016, tuli kuluneeksi neljä vuotta pienen Avalanna-tytön kuolemasta. Aivokasvaimeen menehtynyt tyttö olisi täyttänyt maanantaina 10 vuotta. Avalanna oli Bieberille läheinen ja tärkeä.

Justin Bieberin äiti on kertonut kirjassaan, että Bieber oli kiintynyt pieneen Avalannaan syvästi ensitapaamisen jälkeen. "Aina kun hän meni New Yorkiin, hän sanoi: 'Minun on pakko käydä hänen luonaan, rakastan häntä niin paljon, äiti'", Pattie on kirjoittanut.

Bieberin kiertuehenkilökunta oli ennen keikkaa kieltänyt innokkaita faneja tuomasta Avalanna-kylttejä keikalle, vaikka ne olisivatkin olleet fanien kunnianosoitus pienelle taistelijalle. Henkilökunta mitä ilmeisemmin pelkäsi, millaisen reaktion kyltit saisivat Bieberissä aikaiseksi.

Tiistai-aamuna juttuja lukiessani kiinnitin surullisena huomiota siihen, ettei mikään media huomioinut pienen Avalannan kuoleman vuosipäivää konserttiarvosteluissaan. Kuten tiedetään, Bieber on jättänyt haastatteluita kesken ja käyttäytynyt muutenkin arvaamattomasti aina, kun toimittajat ovat tuoneet pienen Avalannan esille haastatteluissa. En yhtään ihmettele, jos tytön kuoleman vuosipäivä olisi ollut hänelle  todella rankka kokemus.

Monet ajattelevat, että työt on tehtävä kunnolla tilanteesta huolimatta. "Itsepähän on oman elämäntyylinsä ja ammattinsa valinnut. Sillä on vain noussut kusi päähän".

Ehkä Bieber ei vain ole osannut käsitellä rakkaan ihmisen menetystä oikein? Ehkä niin aidon ja välittömän pienen ihmisen menetys on ollut niin suuri isku päin kasvoja, ettei hän pysty edes tänä päivänä kohtaamaan sitä julkisesti? Se selittäisi sen, miksi maanantain esityksen yleisilme oli poikkeuksellisen välinpitämätön ja pahoinvoiva.

Olipa keikkojen flegmaattisessa esiintymisessä kyse kapinahengestä, kyllästymisestä tai muusta psyykkisestä oireilusta, toivon todella, että asiat kääntyvät pian parempaan. Toivon, että joku halaa pian tuota poikaa ja kertoo, että kaikki on hyvin.

Tärkeintä on osata lopettaa ajoissa, ennen totaalista hermoromahdusta. Kukaan ei nimittäin halua maksaa satoja euroja siitä, että voi nähdä riutuvan, pahoinvoivan supertähden, jonka laulut tulevat taustanauhalta.

Lue myös: Suomalaisten Bieber-fanien kyltit saivat kiertuehenkilökunnan hermostumaan: "Se on herkkä aihe!"

Lue myös: Justin Bieber yllättää - kaukalossa legendaaristen Jokeri-pelaajien kanssa

Kilpailut

Uusimmat